Museokävelyllä Pietarissa

 

Jusupovin palatsissa on oma teatteri, parvet ja kaikki. Nuori isäntä Felix pisti tuulemaan ja murhautti Rasputinin, vaikka koville otti.

Kävelin ensin tuota isoa Merikatua (Bolshaja Morskajaa) Nabokovin talolle saakka. Koristeellinen uusklassinen talo oli varakkaalla perheellä, ja sen pohjakerroksessa nykyisin kirjailija Vladimir Nabokovin kotimuseo. Vaatimaton ja karun asiallinen, mutta ei suinkaan ”mitätön”, kuten erään opaskirjan tekijät uskottelevat. Jos odottaa prameita saleja ja komeita kalustuksia, pettyy tietysti. Tämä museo keskittyy tiukasti Nabokovin sukuun, kirjailijantyöhön ja luonnontutkimuksiin.

Tuntuu vähän luvattomalta kulkea hänen lapsuuskotinsa huoneissa, joihin hän itse ei koskaan palannut paettuaan maasta vallankumouksen jälkeen. Mahtava perintö meni, mutta kirjallinen ura nousi maailmanmaineeseen. Nabokov asui eri maissa Euroopassa ja vuodesta 1940 Yhdysvalloissa. Sitä hän kehui haastattelussa parhaaksi, älyllisesti stimuloivaksi maaksi. Sieltä hän löysi myös parhaan lukijakuntansa Lolitan ilmestyttyä.

Pietarissa on Pushkinin, Dostojevskin ja monen muun museot, Nabokovin aineisto on tietysti niitä vähäisempi. Museon perhoskokoelma saattaa silti kiinnostaa alan tuntijoita, niin monia oudon näköisiä pistettyjä vitriineissä löytyy. Nabokov oli muun ohessa kova luonnontutkija, perhostelijana ammattitasoa. Yhdessä salissa pyöri pari valaisevaa dokumenttia. Kirjapöydillä yllätyin hänen tutkimustensa määrästä, siellä on luennot Venäjän klassikoista ja perusteellinen käännös ja kommentaarit Jevgenij Oneginista. Nabokov oli paitsi kirjailija myös huomattava kirjallisuustietäjä, kuten Gogol-kirjasta huomasimme.

Niinpä niin, kirjailijamuseot. Olkoon vaan ”mitätön” tämäkin, mutta Helsingissä ei ole semmoistakaan. Ei yhdestäkään kirjailijasta! Eikä monia muuallakaan Suomessa. Ja meitä pidetään muka kirjallisena kansana, Runebergin, Kalevalan ja Kiven jälkeläisinä. Kissan viikset, edes se liki valmis Mika Waltarin koti ei vain tunnu museoksi kääntyvän. Kirjailijain nimikkoyhdistyksiä on kyllä vaikka kuinka.

Jatkoin Moikan rantaa Jusupovin kuuluisaan palatsiin, missä riittäisi ihastelemista koko päiväksi ja seuraavaksi. Huikeat rikkaudet, ihmeelliset näkymät pyörryttävät päätä portaikosta alkaen. Mutta olikohan ne kaksi huonetta, joissa Rasputin myrkytettiin,  nyt remontissa? En ainakaan niitä löytänyt, ja oppaat eivät siellä ole niitä palveluhaluisimpia. Käytävä joskus uudemman kerran. Otin mukaan lehdykän, josta ensin opiskelen Jusupovin suvun rikkauksien syntyhistorian.

Kiintoisia museoita olisi miltei joka kadulla, kaikkea ei voi ahmia yhdellä matkalla. Jotain säästän Marjan tuloa varten. Kaiket aamut työskentelen huoneessani, vasta iltapäivällä lounaan jälkeen sallin itselleni vapaan kuljeskelun. Tuossa on vieressä ”kotigruusialainen”, aika kiva ja huokea lounaspaikka, kun mielin jo tästä oman talon työpaikkakeittiöstä luopua. Illat taas kuluvat lukien, teatterin ja baletinkin säästän pääsiäisen pyhiin.

Ai niin, vaaleista joku sana. Kannatan minäkin stadin kundi Jan Vapaavuorta pormestariksi. Me joukolla häntä äänestimme ilmeisesti yli puoluerajausten. Vihreät rynnivät, näinköhän sitten Laakson ulkoilualue kaventuu ja Malmin lentokenttä tuhoutuu? Mutta voihan järki vielä heihin palata. Näistä puhuttava varoen, sillä lapseni ovat vihreisiin ja muihin radikaaleihin kallellaan kuten nuorten sopiikin. Hämeenkyrössä taas meidän kylällä Sillanpääntien varrella on vahva valtakeskitys: peräti kolme kepulaista valtuutettua! Paula Laurinvaimo Ylivakeri on uusi tulokas, hänestä iloitsemme. Eikö ny ala jo pian katuvalot tuleen, sanoo Tauno puhelimeen, ja kai sitten asfalttikin. Jää nähtäväksi (totta puhuen emme pidä välttämättöminä).

Jatkan huomenna museokävelyitä Pietarissa. Täällä rikkauksia loputtomiin. Mutta Helsingille huomautus: Hämeenkyrössä on sentään kaksi kirjailijan kotimuseota ja kolmaskin voisi tulla, nimittäin se Sillanpään huvila Saavutus. Vapaavuori ja vihreät hei: käykää kilpasille! Rahat Waltari-museoon käden käänteessä, siitä alatte.

11.4. 2017