Kirjallista kirjavaa

 

Sesonki on kohta kuumimmillaan, nythän pitäisi lukea kirjoja eikä vaan juosta kirjallisissa tilaisuuksissa. Eilenkin istuttiin pitkä ilta Kämpissä WSOY:n perinteisillä kirjailijaillallisilla. Hauskaa olikin, kiitos hyvän pöytäseuran.

Mutta mitä pinossa on meneillään? Turun messut lähenevät, siellä joitain haastattelutehtäviä omien juttujen lisäksi. Luin vasta kunnolla Jussi Salokanteleen Tammsaare-elämäkerran, hyvinkin antoisa edellyttäen että tuntee ja muistaa pentalogian Totuus ja oikeus. Lukumuisto syvenee hyvistä analyyseistä. Eritoten koulumestari Mauruksen muhkea ja uskomaton tyyppi selkisi minulle nyt vasta, kun tajusin hahmon poliittiset ulottuvuudet. Viron leipälaji on kouluromaanit, meillä sotakirjat.

Paraillaan on menossa Ritva Ylösen elämäkerta Kalle Päätalosta. Kuka olisi uskonut, että sellaista ylipäätään voitaisiin tehdä! Niin perusteellisesti Kalle itse tilitti elämäänsä, mutta Ylönen tuo kieltämättä uusiakin näkökulmia esiin. Hyvin päätalomaista kieltä hän käyttää. Ja osoittaa kohtia, missä kirjailija on sittenkin vähän sepitellyt ja peitellytkin kokemuksiaan.

Kirjoja on hauska myös kuunnella varsinkin autoa ajellessa. Viimeksi eläydyin Haruki Murakamin mainioon romaaniin Värittömän miehen vaellusvuodet, jossa päähenkilö käy Suomessakin tapaamassa lukiovuosien ystäväänsä, joka on naitu tänne Pohjolaan. Raikas ja myönteinen matkakuvaus. Tiheätä ihmissuhdeanalyysiä muutenkin, ohuesti mystiikalla maustettuna.

Joitain muodikkaita pohjoisen dekkareita tulee kuunnelluksi, hyvien naiskirjailijoiden kuten Anna Janssonin ja Åsa Larssonin. Kaiken varalta on aina autossa Seitsemän veljestä, lukijana Antti Pääkkönen. Aina yhtä vangitsevaa kuultavaa. Viimeksi taisin mainitakin Helge Heralan itsensä lukemista teatterimuistelmista. Sellaisia voisi valmistaa lisää, näyttelijä on hyvä ja persoonallinen lukija.

Ylihuomenna taitaa taas pamahtaa kirjallisuuden Nobel. Ei suomalaisia ehdokkaita. Saisiko nyt joku kunnon kirjailija vaihteeksi. Philip Roth on odottanut kauan. Arvailimme eilen illallisilla Kari Enqvistin kanssa Paul Austerin mahdollisuuksia, joita pidimme pieninä. Olen viimeksi lukenut hyllystä kolme Austeria, aina niissä henkilöille käy kehnosti, se surettaa. Mr Vertigo oli kyllä vetävä veijariromaani, Sattuman soittoa aivan synkkä. Nyt menossa ne Brooklynin tarinat.

Eeva Kilpi oli ihana illallisilla, vieläkö hän on Nobel-ehdokkaiden pitkällä listalla? Olisi se paukku, kun Eeva yhtäkkiä palkittaisiin. Kirjallisuussäätiö palkitsi taas ansioituneita, ja Riku Korhonen piti puheen heidän puolestaan. Pöytädaameistani Johanna Catani on toimittanut novellikirjan Tuntemattoman sotilaan naishahmoista. Mitähän niistä irti saadaan? Toisella puolen Hanna Kjellberg, entinen oppilaani, sanoi saaneensa suorastaan fyysisiä tykytyksiä Miki Liukkosen O-juntikasta ja lukeneensa sen kannesta kanteen! Paksut kirjat ovat muodissa.

Olisi siis luettava uutta kotimaista, mikä tahtoo jäädä liian vähälle. Kavereiden kanssa on hupaisaa seurailla Suomi 100 kirjalistaa, joka muuttuu yhä oudommaksi mitä taaemmas historiassa mennään. Tänään tutkija Sari Näre kummasteli, että Palolammen Kollaa kestää ei sisällä Suur-Suomen aatteita. Haloo, talvisota! Sielläkö oli aikaa miettiä aluevaltauksia, kun puna-armeijan torjumisessa oli täysi työ. Oli selvää, että kirkkaasti paras kirja talvisodasta, Yrjö Jylhän Kiirastuli, ei mahtunut sarjaan. Palolampi dokumentaarisena sodan kirjaajana on fiktioiden joukossa outo poikkeama.

Mutta hällä väliä, messut odottavat ja varsinkin uusien kirjojen vyöry. Kustantaja Henrikki Timgren valoi illallisilla urheasti meihin uskoa kirjan tulevaisuuteen ja ennusti pinnallisen digi-innon taittumista lähiaikoina. On yhdyttävä toiveeseen.

3.10. 2017