Sukujuhla ja länsimetro

Ei uskoisi, että seitsemän lasta saa aikaan miltei kolmin verroin lisää lapsia ja runsaat pari tusinaa lastenlasta. Sellainen on Ylivakerin sukukunta, voittaa Sillanpäänkin sankan jälkeläisjoukon. Kun tämä joukko meiskasi Tampereen laidalla Näsijärven rannalla Jänissaaren pursiseuran paviljongissa, siinä riitti ääntä ja hyörinää.

Kaksoset Alisa ja Elisa sekä Lahden Pena ja Lea Raimonvaimo Ylivakeri täyttivät nämä meidän sukupolvemme seitsenkymppiset, ja niitä juhlittiin. Vain Elina on joukosta poissa, hänen kuolemastaan tulee ensi vuonna kuluneeksi jo 30 vuotta. Noin 44 vuotta olen saanut seurata tämän sukukunnan varttumista, ja todella on otettu varteen Antti Rinteen talkookäsky jo hyvän aikaa ennen sen esittämistä. Tauno on suvun vanhin ja päämies, hänen kanssaan maailmaa pannaan paikoilleen aamuisilla postinhakureissuilla.

Nyt huomasin, että Ilta-Sanomien Suvi Kerttulakin tuntee Taunon, koska tunnusti lukevansa näitä päivityksiä. Suvin kanssa istuimme tuolla Korkeavuorenkadun Maxillissa lounasta nauttien ja kirjoista puhellen. Minun oli määrä valita 10 parasta romaania itsenäisyyden ajalta. Tehtävä oli aika helppo, sillä parhaat erottuvat aina, omien mieltymysten kanssa olisi jo visaisempaa. Söimme hirvenlihapullia, jotka olivat miltei yhtä maukkaita kuin Jänissaaren aivan loistavat kotona tehdyn veroiset lihapullat. Mikään ei tunnetusti voita hyviä lihapullia.

Elisa ja Pena ovat menossa katsomaan Päämäärä Tuntematonta Komediateatteriin tällä viikolla, saas kuulla mitä sanovat. Penan perhe asui aikoinaan Linnojen seinänaapureina Puuvillatehtaankadulla, joten häntä voi pitää huomattavana asiantuntijana. Muistojaan ehdittiin vähän kertailla siellä pursiseuran hulinassa.

Taiteellista puolta siellä edusti kirkkaimmillaan Liisa Hietanen, joka virkkaa näitä ihmeellisiä näköisteoksiaan, joita erehtyy luulemaan oikeiksi. Minäkin menin kerran kirjastossa käydessäni morjestamaan Koskirannan Weijoa, joka näkyi lukevan lehteä – ja ällistyksekseni huomaan, ettei Weijo vastaa tervehdykseen, koska on langasta tehty näköisveistos.

Komeita pitkiä kaljupäitä nykymiehiä oli paljon ja sitten kaunottaria, jotka työskentelevät kuka missäkin mediassa tai muodissa tai koulussa tai jossakin. Ei kaikista saa enää selvääkään. Laurin ja Paulan lapset taapertavat jo Heinijärven koulussa, missä meidänkin kaikki lapset aikoinaan aloittivat. Heidän opettajansa Eilan ilokseni tapasin viimeksi Metson runoillassa Leinosta paasaillessani.

Täällä Helsingissä Rikhardin kirjastossa oli sitten sunnuntaina Maria Jotunin seuran kokous, missä näyttelijät Maija Karhi ja Heidi Herala kertoivat kokemuksiaan Jotunin tekstien näyttelemisestä. Maija muisteli kuinka tarkka Erik Blomberg oli Jotunin tekstin pilkutarkasta toistamisesta elokuvassa Kun on tunteet. Tätä kirjailijan tekstin kunnioitusta olisi Aku Louhimieskin saanut hiukan huolellisemmin noudattaa uudessa Tuntemattomassa.

Heidi paukutteli peräti hauskoja juttuja nyt Kaupunginteatterissa menevästä Kultaisesta vasikasta. Tekisi oikein mieli mennä katsomaan se uudestaan nyt, kun kuuli lähemmin ohjauksen lähtökohtia ja Heidin vanhempien taustaäänien merkitystä. Pohjana keskustelussa Ritva Arvelon tunnetut tulkinnat näytelmästä. Eeva-Liisa veti tilaisuuden seuran puheenjohtajana omia kommenttejaan sekaan sirotellen.

Ja aivan totta, Marja oli avaamassa länsimetroa, kun hänen ranskan ryhmänsä kävi ihastelemassa Emman taidenäyttelyä Espoossa. Hyvin toimi ja täynnä oli kuulemma, kauniit avarat asemat ja tunnelma korkealla. Joten hyvin ollaan kaiken tapahtumisen tasalla täällä marraskuun pimeydessä..

20.11. 2017