Komeiden kinosten Kainuussa

Mahtavat oli näkymät, kun Seppo Kämäräinen kuskasi Kajaanista Suomussalmelle! Raikuva talvi, miehen korkuisia kinoksia, paksua tykkylunta. Mitä ne valittavat ilmastonmuutoksesta, jos se tuottaa näin komeaa nähtävää? Tietysti ihmisten teknologia ja talous kärsivät, mutta sehän on vain järjestelykysymys. Piuhat ja puut paremmin ojennukseen! Luonto jyllää.

Merja Kyllöseltä voisi kysyä, mitä presidentti voi tehdä pohjolan tykkylumimäärien vähentämiseksi? Eikö pikemmin insinöörien ja metsänomistajien tehtävä ole minimoida uljaan talven tuottamat vahingot.

Ilmarin päiviä vietettiin Suomussalmella. Perinne on kymmenen vuoden mittainen. Teatteri Retikkoon kokoontui miltei sata henkeä. Eero Schroderus esitti Jalo Heikkisen kirjoittaman monologin ”Turjanlinna – kadonnutta etsimässä”, lisäksi kuultiin hellyttäviä musiikkiesityksiä (Nella Huttu, laulu, ja Mino Matero, viulu) – ja Anna-Liisa Helttunen juonsi topakasti.

Esitelmöimme Kari Sallamaan kanssa. Hänen aiheensa liittyi ”Metsäherran herjaajaan” ja Haanpäähän, minä pauhasin Kiannon kokemuksista vuoden 1918 vapaussodassa, mikä se ilman muuta hänelle oli. Hiiskumatonta oli yleisö, vain muutamia kommentteja kuultiin. Tunteet kuulemma lähtivät liikkeelle. Muuan naishenkilö sanoi, että näistä asioista ei ole ennen Suomussalmella puhuttu! Eikö tosiaan?

Lopuksi meidät koottiin paneeliin, johon liittyi myös Kiannosta väitellyt Helena Hyöty, puheenjohtajana Lasse Lyytikäinen. Haanpää käsitteli yllättävän vähän vuoden 1918 tapahtumia, mutta ajankohtaista metsäpolitiikkaa löytyy hänen monistakin jutuistaan, joita Kari asiantuntevasti esitteli. Kianto hyökkäili raivokkaasti Metsähallitusta vastaan hakiessaan rakennuslupaa omaan Turjanlinnaansa.

Mutta pääasia oli nyt muistoihin palaava vuosi 1918. Kiannolla on varsin repäisevä ja yllättävä teos Elämän ja kuoleman kentältä, jota sain valaista. Lisäksi Kianto kirjoitti joukon verihurmeisia valkoisten voittoa juhlivia lauluja. Hän oli aivan pidäkkeetön sotarunoilija, mutta pani myös merkille valkoisten joukkoteurastusten raakuuden Antreassa ja Raudussa. Makaabereita kuvauksia löytyy. Hänen näkökulmansa muuttui. Ilmankos kirjan julkaiseminen viipyi kymmenen vuotta.

Anna-Liisa ja Markus Heikkinen tarjosivat jatkot Rauhalassa keskellä korpea, kuin aidossa Kiannon maailmassa. On heillä ollut lumitöitä! Saatoimme jatkaa Karin ja varsinaisen Kianto-ekspertin Jalo Heikkisen kanssa keskustelua. Aina tulee uusia näkökulmia. Tällainen on minun ”tutkimusmetodini” – niin keskelle tietäjiä ja alkulähteitä kuin mahdollista.

Polskin aamulla Kiannon Kuohuissa ja puhelin aamupalalla maaninkalaisen maanviljelijän Veijo Liimataisen kanssa, joka osoittautui hurjaksi lukumieheksi. Maatilan hoidon ohella mies on painanut läpi Joycen Odysseuksen, Kilven Alastalon salissa, koko Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä ja päälle päätteeksi Klingen muistelmat 4 osaa ja  jopa minun elämäkertojani suurimman osan. Sillanpään tunsi kuin taskunsa, samoin tietysti Kiannon ja Ahon ja Leinon. Tällaisia kulttuuriheeroksia löytyy maakunnan hiljaisista maisemista!

Lähti mies ladulle – ai että teki mieli kannoilleen. Mutta ei auta. Uppouduin Suomussalmen erinomaisen kirjaston Kianto-arkistoon, josta aina löytyy uutta, ihmeellistä sekä huvittavaa. Ihmetyttää samalla sekin, että Hämeenkyrön kirjasto  on päättävästi kieltäytynyt perustamasta mitään Sillanpää-arkistoa, vaikka tarjouduin lahjoittamaan pursuilevaa omaa aineistoani pohjaksi. Ei muka tilaa! Uusi kirjasto kolisee avaruuttaan. Taas vetoomus: menkää kyröläiset kiireesti Suomussalmelle opintomatkalle!

Kirjastossa oli jatkuva jono ennakkoäänestysuurnalle, lupailee kovaa prosenttia. Oman maakunnan tyttöäkö äänestivät? Sain Veijolta kyydin Kajaaniin ja kuuntelimme matkalla hänen serkkunsa Seppo Niemelän säveltämiä ja esittämiä Kiannon runoja. Levollisen melodisia, teksti tuli selkeästi esiin. Kulttuurimatka parhaasta päästä! Majoituin Valjukseen, joka oli remontin kourissa ja laskutti silti häikäilemättömän hinnan yhdestä yöstä. Varottava jatkossa tällaista.

Vielä viihdyin tarkkaan kuusi tuntia kaupunginarkistossa, jossa on se Claudelinin ehtymätön kokoelma. Kianto-arkisto jakautuu ainakin neljään osaan, joka paikassa mapit täynnä kirjeitä. käsikirjoituksia, kuvia ja kaikenmoista. Liikaakin kertyy jo aineistoa.

Sitten junalla Helsinkiin, eikä se ollut myöhässä kuin parisen tuntia, kun veturikin rikkoutui Kouvolassa. Mikäs oli kolkutellessa ja Kiantoa lueskellessa, neljä kirjaa selvitin kahdeksassa tunnissa. Hänellä on tolkuton määrä välitöitä, joita lukaisee nopeasti. Aina joitain eläviä kuvauksia niistäkin matkaan tarttuu. Kotona huokaisin niin täynnä Iki-Kiantoa kuin olla ja voi. On tästä pian päästävä eroonkin, ja sehän tapahtuu rivakasti kirjoittamalla.

19.1. 2018