Valoa kohti mennään

Vielä oli tämä kulunut viikko vilkas, sitten laskeutuu työrauha. Aina kaihoan puhtaan valkeita kalenterin aukeita, mutta eivät ne kauan sellaisina säily.

Munkkiniemessä puhuin Leinosta vaihteeksi senioreille, tapasin virkeät serkkuni Ullan ja Kaijan ja sen jälkeen käsiteltiin Markku Envallin kanssa Kahvila Tarinassa 1) taiteen sensurointiyritykset mielettömin sukupuolisin perustein, 2) metoo-kampanja muutenkin 3) vuoden 1918 tapahtumien innokas käsittely ikäänkuin aihe olisi nyt vasta keksitty ja 4) omat kirjalliset näkymät. Näihin meni runsas tunti.

Viittasin esityksessäni Palvelukeskuksessa Markun vasta ilmestyneeseen esseekokoelmaan Tavaratalo taivasalla, erityisesti hienoon Leino-esseeseen, missä Markku analysoi helkavirret ”Tuuri” ja ”Tumma” vastakkain, edellinen kuolemaa pakenevana, jälkimmäinen sitä kaipaavana, lohtua hakevana tulkintana. Elämäkerrassa ei ole mahdollista (vai olisiko) sukeltaa kesken kerronnan näin syventävään teosanalyysiin, ellei se kuljeta itse pääkertomusta. Hyvä että joku näitä syventelee.

Torstaina tarkastutin kuntoni Viiskulman asemalla, eikä mitään suurta huolenaihetta ilmaantunut. Mamu-peräinen tohtori ei tosin intoutunut Hämeenkyrön Jari-Vesa Isokotamäen kaltaisiin riemunpurkauksiin hyvistä arvoista. Eteenpäin tässä kuitenkin porskutellaan.

Olen lapioinut niin paljon Kianto-kuvia SKS:n toimituspöydälle kuin olen löytänyt, eikä se ole vähän. Karsintaa on tehtävä. Edelleen uskon, että Kianto on maan valokuvatuimpia kirjailijoita ja selfien suuri edelläkävijä. Hänen tavanomainen tuima ilmeensä kertoo sekä poseerauksesta että huolesta siitä, toimiiko itselaukaisija. Kianto kuvautti itseään mielellään alastomana, koko viriilissä miehuudessaan, toisinaan naisten seurassa tai naisiaan yksin, mikä ei sekään ollut ihan tavallista 1900-luvun alun Suomessa. Suomussalmen sulttaani alkaa  hahmottua, vaikka Kulttuurirahasto ei kirjaa välittänyt tukea.

Sitten onnittelimme Riitta ja Anssi Hirvosta karjalaisten Pyhäjärvi-juhlassa Huopalahden seurakuntatalossa – kunhan ensin löysimme koko sokkeloisen paikan. Puhelimet kummallakin kotona! Kun olimme toivottomasti eksyksissä, Pikku-Huopalahden K-Marketin nainen puhelimellaan ja tavoitettu suurenmoisen toimelias taksikuski auttoivat perille. Kuljettaja kiipesi jopa keskuksen portaat varmistamaan, että paikka oli varmasti oikea. Suomessa asuu todella avuliaita ihmisiä! Ehdimme hyvin nauttimaan mureaa karjalanpaistia ja suussa sulavaa kiisseliä ennen kuin pidin pyydetyn pienen puheen juhlijoille. Lisäksi oli musikaalisen perheen moninaisia esityksiä ja Meri Louhoksen (91) hieno tulkinta ”Lampaanpolskasta”! Anssi lauloi ja osoitti äänen olevan edelleen loistokunnossa.

Kisojakin on tullut seuratuksi ja iloittu Kristan mitalista – Ikaalisten tyttö on taas vedossa. Äsken Iivo Niskanen hiihti vähemmän harkitusti, johti komeasti perinteistä ja simahti vapaalla. Miehet odottavat vielä vuoroaan. Korean kisoissa on tavallista enemmän suurpoliittista suhinaa, joten niitä tulee senkin vuoksi seuratuksi.

Muuten pieni huomio: miksi näin sunnuntaiaamuisin radiossa uusitaan vanhaa Aho-luentaa epäajankohtaisesta Helsinkiin-teoksesta, kun tarjolla olisi huippuajankohtainen saman tekijän Hajamietteitä kapinaviikoilta, jonka Ainokin kävi juuri täältä lainaamassa. Siitä voi kapinaa seurata viikko viikolta. Siinä jos missä on tuoreita kuvauksia punaisten valtaamasta Helsingistä puolueettoman porvarismiehen näkökulmasta. Se olisi hyvä vastapaino punaisten kohtaamaa vihaa sääliville esityksille, joita taas lukuisasti ilmoille ponnahtelee.

Tässä Aho pelaa shakkia poikansa Heikin kanssa, joka taisteli punaisella puolella ja pelastui täpärästi vankileiriltä.

On lähdettävä lenkille. Päivien valostuessa reippailu alkaa taas maittaa. Ja työintokin nousee kohisten. Eilen jaksoimme katsoa hienon pitkän Viscontin Tiikerikissan alusta loppuun, mikä jo osoittaa kestävyyskunnon kohentuneen.

Laskiaissunnuntaina 2018