Presidenttikirjoja

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävin Otavan syyskauden avajaisissa ja muistin, että olen sentään lukenut tuoreeltaan yhden yhtiön tämänvuotisen kirjan: Bill Clintonin ja James Pattersonin trillerin Kadonnut presidentti (The President is Missing). 

Sehän on hurja kuvitelma Isis-poikien kyberhyökkäyksestä Yhdysvaltoja vastaan. Istuva presidentti tekee ihmetemppuja, katoaa naamioituneena tavatakseen salaa terroristien edustajan, joutuu tulitukseen ja hengenvaaraan muutamaankin kertaan ja pelastaa lopulta sankarillisesti maansa viime hetkillä täydelliseltä tuholta.

Aiheesta on paljon kirjoitettu, mutta en muista ihan näin pitkälle vietyä kehitelmää, jonka kuitenkin pitäisi nojata tunnettuihin tosiasioihin. Hillary Clinton näyttää kehottaneen kirjoittajakaksikkoa pysyttelemään uskottavuuden rajoissa, mutta lopputulos on siinä ja siinä. Uskoako kaikkiin käänteisiin ja niiden mahdollisuuksiin? Ainakin kaksikko on tutkinut ja tuntee aiheensa käytännöt perinpohjin. Erehdyksiä ei varmaan ole tullut Valkoisen talon toimintojen kuvauksissa, mutta mielikuvitus koettelee silti lukijan kestokykyä. Voisiko näin valtava mielettömyys todella uhata läntistä suurvaltaa?

Jännitysjuonen ohessa kirja on reilusti propagandistinen. Isis saa köniinsä, tuhon yritys ei onnistu. Venäjä osoittautuu terroristien petolliseksi tukivaltioksi. Pahan akseli toimii. Hyviä valtioita ovat Saksa ja Israel, jotka auttavat Yhdysvaltoja kuilun partaalla. Presidentin itsensä loppupuhe on jo suoraa poliittista julistusta. Bill Clinton tuntuu siinä neuvovan nykyistä ja tulevia presidenttejä, kuinka selvitä äärimmäisistä uhkatekijöistä.

Ei hullumpaa kesäluettavaa. Ainakin vetävä tarina. Sen luettuaan nämä suomalaiset kiistat presidentin toimivaltuuksista kutistuvat kirpun kokoisiksi. Clinton ja Patterson kuvaavat globaaleja tilanteita, joissa presidentti ylittää kaikki mahdolliset rajat – lopulta maansa parhaaksi ja pelastukseksi. Täällä rauhan suvantolassa sopii kinastella teoreettisesti presidentin vallan rajoista, tiukan paikan tullen puheet unohtuvat.

Silti sieppasin Lönnrotinkadulta myös Risto Uimosen uuden kirjan Sauli Niinistöstä laukkuuni. Wernerin ja Jarlin kaupassa oli julkistaminen juuri alkamassa. Junassa vilkaistuna Uimonen jatkaa varmaa tuttua tyyliään, ei sensaatioita, vaan hallittua analyysiä. Perustuslaki ja toimivaltuudet siinä ovat alussa etualalla. Uimonen puolustaa aivan oikein Niinistön toimintaa, joka tähtää sekin maan parhaaksi. Sitten on näitä pykälien tuntijoita ja rajalipun heiluttajia, joille on tärkeämpää toiminnan muodollisuus kuin sen tulokset. Kai heitäkin vahtimiehinä tarvitaan.

Matti Posio neuvoo Aamulehdessä lukemaan Niinistöt järjestyksessä: ensin Uimonen ja sitten Mörttinen ja Nurmi. Edellinen on luotettavampi, tarjoaa perustan, kun taas jälkimmäisillä on enemmän paljastushalua, pistelyä ja kritiikkiä. Koetetaan seurata tätä ohjelmaa.

Otavan pihassa kuulin Lasse Lehtiseltä, että häneltä tulee syksyllä kirja Urho Kekkosesta. Lisää presidenttikirjoja! Lehtinen sanoo kirjoittavansa subjektiivisesti näkökulmasta Minä ja Kekkonen. Ilmeisesti tulee lisää ainesta Kekkosen ja Niinistön väliseen vertailuun, joka on tosin anakronistinen mutta ei vailla tiettyä perää. Kyllä Kekkonenkin ajatteli maan parasta rajoja ylittäessään. Tietysti omaa parastaan siinä sivussa. Hän oli mielestään ainoa, joka tiesi, kuinka piti toimia. No miksei sitten olisi toiminut? Taipuisia olivat toiset poliitikot. Jos valtaa annetaan, niin sitä totta vie käytetään.

Otavalla oli muutenkin vilkasta, paljon väkeä laidasta laitaan. Jari Tervon kanssa keskustelimme Eino Leinosta – Jarilta tulossa kirja Vesku Loirista, siihen liittyen. Ja Eeva Litmanen pohtii kuoleman kysymyksiä ystävänsä Ritva Holmbergin ja oman miehensä muistoissa. Kirja tehtynä yhdessä Anniina Holmbergin kanssa. Anna ja Jukkakin Jurmalasta olivat paikalla. Pekka Tarkka valmistautuu muistelmiensa vastaanottoon, josta voi tulla kipakka. Outi Pakkanen tunnusti melkein tulleensa katsomaan Sillanpää-oopperaa. Ja ylinnä kaikkien liehui Raija Oranen, alkavan kirjasyksyn kuningatar.

Luettavaa siis riittää. Tervetuloa pimenevät illat.

16.8. 2018