Tampereen ihmeitä

Tapaamassa jälkikasvua Tampereella. Poikani Vilho on palannut Euroopan kiertueelta rock-bändinsä Ego Kills kanssa. Neljä viikkoa ja kahdeksan maata Lordin lämppärinä. Yleisöäkin oli riittänyt. Markkinat mantereella ovat sen verran ruuhkaisia, että ihme kun sekaan mahtuivat. Hyvässä kunnossa ja iloisin mielin näytti poika kotiutuneen.

Juttelimme Napoli-pizzeriassa, joka on kuulemma alansa vanhin ja suosituin kaupungissa. Jonottaa sai sisään. Kuinka tämä tehdaskylä onkaan muuttunut aikojen saatossa! Parissa vuosikymmenessä tästä on sukeutunut kuin mikäkin kansainvälinen metropoli. Kadut on revitty auki, tornitaloja kohoilee, pian kansiareenakin. Ravintoloita, kuppiloita, pubeja vieri vieressä, kaikki täynnä rennon näköistä nuorisoa. Pelit ja viihteet dominoivat.

Tammikuussa 1966 kuljeskelin täällä Lauri Viidan jalanjäljissä. Kirjailija oli joulun alla kuollut autokolarissa. Nousin Pispalaan, katselin valkeana lepäävää kaikkeusnäkymää. Kävelin hiljaisia katuja, tehtaanpiiput työnsivät savua, pari kahvilaa löysin. Työssä käyvää väkeä tuli vastaan. Luin Viitaa, nukuin pari yötä aseman lähellä matkustajakodissa, missä juopot ja kauppamatkustajat möhläsivät seinän takana. Kirjoitin käynnin pohjalta nekrologin Ylioppilaslehteen: ”Viitakin suuri viisas”.

Se oli kokonaan eri kaupunki kuin tämä nykyinen. Muutosta on myös omista yliopistoajoistani 90-luvulta. Kyllä tässä nykyisessäkin viihtyy, vaikka siitä on kaikonnut entinen juurevuus. Poikani näyttää viihtyvän moninaisissa hommissaan vallan mainiosti. Tämä on hänen ikäluokkansa eloisa Eldorado.

Kävin katsomassa näytelmäni Päämäärä Tuntematon viimeistä esitystä Komediateatterissa. Marjan tytär Salla tuli seurakseni todistamaan tapausta. Saimme havaita, että Tuukka Huttunen oli edelleen erinomaisessa vedossa, ja yleisöäkin oli täysi katsomo. Kaima Raipian johdolla menimme vielä kerran loppukiitoksiin. Katsomo seisoi ja suorastaan huusi suosiota Tuukalle.

Näytelmä kuvaa Väinö Linnan kamppailua Tuntemattoman sotilaan syntyessä, samalla myös vanhaa kadonnutta Tamperetta kirjailijayhteisöineen. Viita ja Linna olivat sen ajan sankareita, kirjastonjohtaja Mikko Mäkelä myös, joka kirjailijoita kannusti. Mennyt koskaan palaamaton aika juhlatalossa vielä hetken hengitti. Tähän oli hyvä lopettaa, mutta vihjeitä sain mahdollisista vierailuista muualle. Yhden miehen esitys onkin kevyt matkailemaan.

Salla  on teatterikurssitettu Turun SYK:n äidinkielenopettaja ja kokenut katsoja, aivan kosketettuna  hän todisti, ettei ole pitkään aikaan nähnyt mitään yhtä vaikuttavaa. Ehdin täpärästi saattaa hänet Turun junaan. Viimeiset junat lähtevät muuten nykyisin niin aikaisin, että aikataulu esti taannoin tulon TT:n Anna Kareninan ensi-iltaan. Vahinko otetaan joulun aikaan takaisin.

Näin sujuu retkeni Pirkanmaalla. Nyt katselen harmaan tihkuvaipan verhoamaa Ylivakerin peltoa ikkunani alla. Tauno toi aamulla Maaseudun Tulevaisuuden, missä on pieni sympaattinen arvio Suomussalmen sulttaanista. Koko sivun juttu on Keskisuomalaisessa, ilmeisesti sama Savon Sanomissa, Osmo Pekosen oivaltavasti kirjoittama. Maaseutu noteeraa Kiannon, kotirantojensa ikuisen ihailijan, mutta etelän media toistaiseksi vaikenee korpikirjailijan seikkailuista.

Sen sijaan monien hyvien lukijoiden perehtyneet ja kiittävät palautteet ovat pitäneet mielialaa korkealla. Eipä hätäillä, aika asettaa tämänkin kirjan kohdalleen. Sitä ennen seuraillaan Finlandia-ehdokkaiden esiinmarssia, ainakin Helena Ruuska on Simbergillään tietoehdokkuutensa ansainnut.

8.11. 2018.