Ihmiskäsitykset valinkauhassa

Olihan dramaattinen vaaliyö täällä Hämeenkyrössä. Keskustan romahdus seisautti sivullisenkin veret. Kun ääntenlaskenta eteni, maantielle ilmestyi hälytysajoneuvojen kolonna. Epäilimme jo, että joku keskustan tukimiehistä oli saanut sydänkohtauksen. Sitten ilmeni, että tuttu talo Kierikkalan kylän laella oli ilmiliekeissä. Emäntä on kaiken lisäksi entinen oppilaani Tampereen yliopistosta! Otamme osaa murheeseen.

Vaaleihin tulipalo liittyy korkeintaan symbolisesti. Nyttemmin polttivat jo Notre Damenkin Pariisissa. Keltaliivien tihutöitä? Terroristien sabotaasia? Epäilemättä se herättää enemmän huomiota kuin Kierikkalan kyläpalo. Missä palaa seuraavaksi? Ehkä Sinisten puoluetoimistossa, kun luopiot hävittävät arkistoaan.

Muuten ei näy mainittavia levottomuuden merkkejä. Tauno on varma, että nuoret vihreät plikat eivät ymmärrä eduskunnassa mistään asiasta mitään. Jouni Ovaska meni sentään läpi huolimatta keskustan katastrofista. Onnea hänelle! Katariina Pylsy anasti sen verran ääniä Sastamalasta, että entinen kansanedustaja Pertti Hakanen putosi. Nyt ei päässyt eduskuntaan kumpikaan. Meillä on tiskipöydän kulmalla Hakasen jakama kaurapussi, toivottavasti siinä on sentään ytyä.

Muuten suhtaudumme vaalien jälkilaineisiin maltillisesti – aivan kuten Jussi Halla-ahon laupiaaksi muuttunut hahmo kehottaa. Antti Rinne aloittaa hätähousuna neuvotteluja ennen kuin hänet on tunnustelijaksi nimettykään. Mediakommentaattorit ovat jo rakennelleet palikoistaan kaikki mahdolliset hallituskokoonpanot. Jääkö Antille mitään omaa luomisen varaa?

Melko murskaavaa on tietysti se, että yksi puolue häviää ja kaikki muut voittavat. Lisäksi joukko pienryhmiä katoaa historian roskakoriin – ponnahtaakseen uudelleen esiin neljän vuoden kuluttua. Sinisten soisin katoavan lopullisesti maanrakoon. Oikeiden perussuomalaisten revanssi on makein mahdollinen.

Onkohan niin, että kansa ei kerta kaikkiaan halua, että maan talous laitetaan hyvään kuntoon. Kun se tapahtuu kovilla keinoilla, kuten sellainen aina tapahtuu, kirpaisu katkeroittaa niitä, joihin leikkaukset osuvat. Kuinka talous tervehdytetään ja pidetään tasapainossa pehmeillä keinoilla? Nähdäänkö nyt sellainen ihme ensi hallituskaudella?

Pirkanmaalla käy kova kuhina. Tampereelta rynnäköidään hallitukseen Sanna Marinin johdolla. Vihreitä ei pidättele mikään, ja Arto Satonenkin on paalupaikalla Sastamalassa. Mutta Paavo Arhinmäen sanoin ministerin tehtävä ei ole ihmisen työtä. Ketkäs ne sitten hoitaisivat? Onko ohjelmoitava robotteja ministereiksi? Eipä tarvittaisi mustia autoja eikä palkkamomentteja. Kokoukset sujuisivat yhdessä rymäyksessä. Ja mitä silloin sanottaisiin puolueiden ihmiskuvasta, joita nyt tutkaillaan. Olisiko roboteilla arvot paremmin paikoillaan?

Parasta siirtyä pihatöihin ja käväistä Tampereella nuuhkimassa puoluieden riemunraikkaita voitontunnelmia. Mikä on karvaampaa kuin eduskunnasta putoaminen? Tietysti se, että puoluetoveri menee läpi. Jussi Halla-aho yrittää väittää, että puolueen etu on tärkeämpi kuin sitä ajavat ihmiset. Uskoneeko tuota itsekään. Ilmankos Jussin ihmiskäsitystä ovat toiset puoluejohtajat arvostelleet.

Minun ihmiskäsitykseni vaatii nyt liikuntaa, aurinkoa, mämmiä, passioiden kuuntelua ja klassikoiden lueskelua sekä kanavien sulkemista politiikan vyörytykseltä ainakin pääsiäispyhien ajaksi.

16.4. 2019