Ammuskelijoita lähimailla

Hämeenkyrössä tapahtuu! Eilen illalla poliisia ammuskellut kaksikko pakeni tuosta muutaman kilometrin päästä kolmostietä kohti kirkonkylää. Kyröskoskella oli väijytys. Sitä ennen kaksikko saatiin kiinni tien päällä, kuten Aamulehti ainoana osaa kertoa. Ylen uutisissakin on vielä vanhaa tietoa.

Emme täällä Vanajankylässä hätkähdelleet sen kummemmin. Ovet pantiin lukkoon, vaikka tuskin kaverit täältä pakopaikkaa hakisivat. Kuvassa sivullisen silminnäkijän nappaama mestariulaukaus kiinniotosta kolmostiellä. Jännää oli olla vähän tapahtumien tuntumassa.

Poliisi selvittää hitaasti, onko kyseessä sama kaksikko, joka ammuskeli poliisia Porvoossa. Tuskin poliisia kahdet tekijät eri kaupungeissa ampuvat. Mutta varmuus paras.

Virkistyin sikäli, että olen juuri lueskellut lisää kotimaisia rikosromaaneja, viimeksi Lehtolaista ja nyt entisen oppilaani Matti Laineen Pahuuden hintaa. Se jatkaa Matin näitä Vitikka-romaaneja, jossa ollaan jääkiekon ja salakuljetuksen toimintakentässä. Notkeasti kirjoittaa poika, hänkin näyttää hallitsevan poliisin työkentän kuvauksen, kuten monet kotimaiset dekkaristit. Miltei kaikissa romaaneissa on nykyisin kytköksiä Venäjän oligarkkeihin ja rahanpesuun. Aihepiiri antautuu tietysti kiitollisena alan kirjoittajille. Kiva olisi kuitenkin lukea ihan joku perinteisesti kotimainen juttu. Sariolaan ei kuitenkaan tee mieli palata.

Poliisin arjesta kertoo uskottavasti tv-sarja Roba, joka käynnistyy uudelleen tänä iltana. Kiva nähdä pitääkö se edelleen kutinsa. Todellisten rikosten selvityksissä brittien Coltrane on edelleen hämmästyttävä ja silmiä avaava sarja. Toistan: miten taiturimaisia tutkijoita, kuten se ekspertti, joka verijäljistä lattialla kykeni päättelemään huoneessa tapahtuneet liikkeet ja paljastamaan pirullisesti lavastetun murhan.

Verijälkiä syntyy myös uusimmassa kirjassani, missä Yrjö Jylhä ampuu itsensä veljensä vesiklosetissa Turussa. Kerroin siitä Porin kirjojen yössä viime viikon lopulla, yleisöä ällistyttävän paljon iso sali täynnä. Kirjatkin myytiin käsistä. Onkohan huoli lukemisen laantumisesta liioiteltu. Alkava syyssesonki näyttäköön todellisen karvansa. Ainakin Tervon Loiria jonotetaan kirjastoissa jo ennen kuin se ilmestyykään.

Äskeisellä Runeberg kierroksella poikkesin Soinin pitäjän kirkonmäellä ja hiljennyin hetkeksi sankarihaudalle, missä makaavat muiden mukana ne 27 poikaa, jotka kaatuivat Jylhän johtamassa vastahyökkäyksessä Koukunniemessä  talvisodan alussa 80 vuotta sitten. Siitä kokemuksesta Yrjö Jylhä ei koskaan päässyt irti, syyllisyys riivasi häntä, vaikka siihen ei ollut täyttä aihetta. Näistäkin muistoista kertoo pienoisromaanini Erään soturin loppu.

Mika Waltarin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 40 vuotta. Tuolla Facebookissa Lea Toivola selvittää asiallisesti kuolemaan liittyneet tapaukset ja Päivi Istala kertoo omia muistojaan. Olin kirjoittanut koko sivun nekrologin valmiiksi Hesariin, joka seuraavana päivänä julkaistiin harvennetuin välikkein. Sattui olemaan syntymäpäiväni, täytin 34 vuotta. 29 vuotta myöhemmin julkaisin Waltarin elämäkerran. Nyt on hurahtanut hirvittävä määrä vuosia lisää. Jotakin on vielä yriteltävä.

26.8.2019