Muistojen kavalkadi

Kyllähän sitä taas piti katsella, tätä puku-, kättely- ja kävelykavalkadia haastatteluineen, tansseineen ja patsasteluineen. Tiettävästi ainutlaatuinen viihdeohjelma maailmassa, vuoden katsotuin. Urheilu on erikseen.

Urheilijat korostuivatkin aivan ansaitusti tämänvuotisella vastaanotolla. Talvisota nosti ennätysmäärän veteraaneja esiin, oikein hyvä. Kauan heitä ei enää ole keskuudessamme.

Olihan siellä kirjailijoitakin, frakkipukuisesta Sirpa Kähkösestä siviilipukuiseen Tuomas Kyröön., joka luonnehti kollegoitaan tyhmiksi, mitä he epäilemättä joskus ovatkin. Keskisarja oli vetänyt frakin niskaan! Teemulla on aina iskevää sanottavaa toisin kuin monella taivastelijalla. Kustantajia oli paikalla koko joukko. Eevis meillä kaipasi enemmän teatteriväkeä. Tavallista kansaa oli tavallista enemmän. Väki tietysti nuorentuu ja rentoutuu.

Kauniita naisoletettuja näkyi kuten kuvassa, upeata kaikin puolin. Itseään toistavat, hitaasti uudistuvat juhlat ovat parasta. Yksittäiset mielenosoituksetkin saavat maksimaalisen huomion, siihen  nähden niitä esiintyy yllättävän vähän. Varmasti lisääntyvät.

Kun on tullut tavaksi muistella ja esittäytyä ja kertoilla ja tunnustella fb:n vilisevillä sivuilla, aloin minäkin muistella, millaisia juhlia olen siellä viettänyt. Viisi kertaa kävin, jokseenkin viiden vuoden välein. Hauskin ja mieleen painunein oli ensimmäinen Koiviston aikana Katrin kanssa. Kivaa oli myös Ahtisaaren aikana. Kahdesti olemme Marjan kanssa juhlineet linnassa, Halosen ja Niinistön kutsusta. Aivan loistavaa. Kaikki presidentit ovat tänä aikana kutsuneet, viimeksi 2015. Mieliala on vain vuosi vuodelta kohonnut.

Muistot tietysti kultautuvat. Aina olen kovasti viihtynyt, en tuskaile tungosta enkä kuumuutta ja tanssikin maittaa. Aluksi Katrin kanssa huomio oli ylitse vuotavaa, nyttemmin on sopivasti rauhoittunut.

Piti tänään lähteä Porvooseen tapaamaan tuttuja (sillanpääläistä juurta) ja kulkemaan Runebergin jälkiä, mutta sekä vastaanottajien että meidän päässä tuli terveydellisiä esteitä. Sitä paitsi sää on karmea. Lykätään hyvää hanketta.

Vanha Porvoo näyttäytyi torstaina kotimaisessa päiväelokuvassa. T. J. Särkkä teki kuin tekikin professorien vastustuksesta huolimatta elokuvan Runon kuningas ja muuttolintu Runebergin rakkaussuhteesta Emilie Björksténiin. Pelättiin 1930-luvun lopulla, että elokuva loukkaisi kansallisrunoilijan kunniaa. Erinäisten vaiheiden jälkeen elokuva valmistui välirauhan syksynä 1940, ja aivan seipään nielleen kunnioittava siitä tulikin, kuten huomattiin. Ansa Ikosen Emiliessä oli kyllä valoisaa eloa, mutta Kaipainen teki seisovaa patsasta ylevine ilmeineen. Siten suurmiehet silloin kuvattiin.

Nyt voin ottaa rennommin. Tulevassa kirjassa selvitän Emilie-suhteen todellisen merkityksen. Sehän paljastettiin jo 1922, kun Björksténin päiväkirjan otteita julkistettiin. Vanhat professorit olivat silloin ja taas uudelleen 1940-luvulla suhteen kimpussa. Silloin ilmestyi (1946) Lauri Viljasen koosteenomainen kirja Runoilijan sydän. Siitäkin kovasti hälistiin.

Nyttemmin tutkimus on jättänyt Runebergin rakkauden aivan sivuseikaksi. Matti Klingen Poliittinen Runeberg mainitsee Emilien kolme kertaa sivulausessa. Ilmeisesti rakkaus ei ollut kyllin poliittista, Mutta suuri merkitys sillä oli Runebergin elämään ja myös tuotantoon, jopa hänen sairastumiseensa, sen tulette huomaamaan. Jatkan tässä näitä seikkaperäisiä romanttis-eroottisia tutkimuksiani, heh.

7.12.2019