Pääsiäisen taattuja teemoja

 

Pääsiäinen on hienosti rakentuva kokonaisuus: ensin torstain odotteleva ehtoollinen, sitten perjantain kärsimyskurimus päälle – ja tyven hengähdys lankalauantaina ennen suurta finaalia, ylösnousemusta ja sen seuraamuksia. Mestarillisesti suunniteltu draama, joka kestää vuodesta toiseen.

Lisäksi pääsiäinen on riittävän pitkä, jotta siihen mahtuu elämyksiä. Sää salli ulkoilun ja ranta-askareet vain lauantaina. Sisällä sopi viihtyä. Musiikki tietysti siivitti Bachin johdolla. Kuuntelin molemmat passiot ja eritoten nautimme lyhyemmästä ja valoisasta Johannes-passiosta, joka striimattiin areenalla. Oikein antoisa, hyviä laulajia, tuttu Helena Juntunenkin siellä liversi ihastuttavasti. Baritoni Aarne Pelkonen oli Jeesus ja tenori Tuomas Katajala speaker (kuvassa). Yleisön poissaolo Kallion kirkossa ei tuntunut missään, päinvastoin lähensi tapahtumaa tänne kotikatsomoon. Tapahtuma suuntautui ikään kuin yksityisenä tilauksena suoraan meille.

Otin hyllystä Niko Kazantzakisin romaanin Viimeinen kiusaus, joka näkyy joskus jääneen kesken. Mitähän silloinkin on tullut väliin. Nyt oli hyvä jatkaa vanhasta kirjanmerkistä, ja heti pääsi mukaan Jeesuksen puheisiin ja erämaan kiusauksiin. Mielenkiintoa lisäsi viime syksyinen käyntimme kirjailijan haudalla Kreetan Iraklionissa. Se olikin vaikuttava miltei vain Kazantzakisille omistettu puistokukkula askeettisine risteineen, ympärillä laaja näkymä kaupungille. Posoilemme paikalla  Jukka Parkkisen kanssa alakuvassa.

Tämä kohuakin herättänyt Jeesus-romaani on varmaan yksi omintakeisimpia muunnelmia ikitutusta aiheesta. Kazantzakis noudattelee Jeesuksen opetuksissa Uuden testamentin teemoja, mutta kirjoittaa sitten varsinaisen kärsimyshistorian kokonaan uusiksi. Suojelusenkeli pelastaa Jeesuksen ristiltä, ja hänelle suodaan pitkä tyyntyvä vanhuus ja lapsiakin Maria Magdaleenan kanssa.

Tästähän se rähinä syntyi sitten Martin Scorsesen aiheesta ohjaaman elokuvan ansiosta. Scorsese lisäsi vähän sensaatiomaisia aineksia ja sai katolisen kirkoin takajaloilleen. Jeesuksen rakastelukohtaukset Marian kanssa olivat osalle yleisöstä liikaa. Vaikka tuttua tarinaa on aikojen saatossa ja eri uskontokunnissa muodosteltu monin tavoin, tämä versio lienee rohkein ja poikkeavin.

Ja katso, kun olin päässyt lukemisessa hyvään vauhtiin, huomasin että Tv5 lähettää Scorsesen elokuvan jälleen uusintana. Kummasti se on jäänyt aikoinaan katsomatta, vaikka valmistui jo yli 30 vuotta sitten 1988. Ehkä juuri keskustelu aiheesta aikanaan vieroitti ja oli muita mielenkiinnon kohteita nuorempana. Nyt elokuvaan tempautui aivan uudessa katsannossa. Sen amerikkalaisuus ensin häiritsi, mutta unohtui sitten, kun tarinan intensiteetti kasvoi. Vähän yksisuuntaista ja vivahteetonta kerronta tuppasi olemaan, hidastelevaakin, ikään kuin syvämietteistä, mutta toiminnan miehiä Scorsese on parhaimmillaan ja päästi lopussa vahvuutensa valloilleen. Pääroolissa vähän jähmeä Willem Dafoe, Juudaksena  aina vahva Harvey Keitel.

Aikamme painotuksia tuntuu olevan Juudaksen hahmon nousu ja muutos tässä historiassa. Kazantzakisilla Juudas suorastaan johdattaa Jeesuksen toimia ja menettää välillä hermonsa, kun mestari on liian säyseä ja höpisee vain rakkaudesta, kun olisi pitänyt kiihdyttää vapaustaistelua roomalaisia vastaan. Myös mustan sävyn saanut kavallus on tässä versiossa sovittu juttu Jeesuksen ja Juudaksen kesken. Samantapaiseen tulkintaan on tiettävästi päätynyt Amos Oz viimeisessä romaanissaan, jota en valitettavasti ole vielä saanut käsiini.

Jännitystä ja draamaa riitti siis pääsiäisen hiljaisina pyhinä. Näiden lisäksi yllätti Teemalla elokuva Genius, jota päivällä sattumoisin juutuin katsomaan. Erinomainen kuvaus kirjan kustantajasta Maxwell Perkinsistä, joka seuloo ja toimittaa Scribner’sille ennen sotia New Yorkissa raivopään norukaisen Thomas Wolfen paperikasoista menestysromaaneja. Kuinka usein kirjankustantaja esiintyy elokuvan sankarina!?Colin Firth tulkitsee vähäilmeisen ammattilaisen minimalistisesti ja vakuuttavasti. Jude Law saa sitäkin enemmän riehua boheemina kirjailijana. Sivuhenkilöinä vilahtavat Scott Fitzgerald ja Hemingwaykin. Kirjallisuutta ymmärtävä ja tuotantoprosessia  katsojalle avaava kuvaus vuodelta 2016, kiitos siitä kaiken pääsiäistarjonnan lomasta.

Hei jäikö kertomatta, että Marjan valmistama lammaspata oli mureaa ja ihanasti maustettua, punaviiniä oli riittävästi, mämmikin maistui eikä juhlan kehyksiin paljon muuta sitten kaivattukaan. Rauhaa ja rakkautta.

14.4. 2020