Runoeepos maanviljelijän käteen

 

 

 

 

 

Suuri kiitos Ylen Kulttuuriykköselle torstain ohjelmasta, joka koski Vergiliuksen runoelmaa Georgica. Kerrankin todellista kulttuuria eli agri culturaa käsittelevä jakso. Kuten ohjelmassa kuultiin, latinan cultura tulee verbistä colere, kunnioittaa. Kysymys on perimmältään siis maan kunnioittamisesta.

Jakke Holvas oli saanut mukaan kaksi hyvää tietäjää, antiikin historian dosentin Marja-Leena Hännisen ja latinanopettajan Marja-Leena Kallelan. Virkistävän viisaita ääniä monien pääkaupunkiseudun poppareiden jälkeen. Holvas tuntui itsekin olevan Rooman kirjallisuutta tunteva klassikko, latinan luentojakin kuunnellut.

Teivas Oksalan heksametrimittaan suomentama Georgica on ilmestynyt uutena painoksena, ja oli täysi syy nostaa teoksen merkitys esiin. Maanviljelystä hyödyn ja onnen tuottajana on kirjallisuudessa paljonkin ylistetty, ja Vergilius on kaikkien kantaisänä. Miksi juuri  tämä  runoelma on jäänyt elämään yli 2000 vuotta? Tietäjänaiset määrittelivät syiksi kielen kauneuden ja rauhan sanoman (teos syntyi sisällissotien melskeessä), mutta onhan siinä myös ihan käytännön ohjeita aikansa viljelijöille.

Kestäviä vinkkejä saadaan maan muokkauksen menetelmistä, viininviljelyn hienouksista, karjan ja mehiläisten hoidosta ynnä muusta. Teivas Oksala on omistanut suomennoksen suomalaisille maanviljelijöille. Jakke Holvas tohti epäillä, tarttuvatko viljelijät tähän hienosyiseen heksametrimittaiseen runoteokseen, mutta naiset vakuuttivat, että se on mahdollista. Ainakin kannattaisi. Taidanpa kokeilla ja lahjoittaa kirjan naapurin isännälle, mitähän tuumaisi.

Mieltä lämmitti erityisesti opettajani ja ystäväni Teivas-vainaan muiston kaunis nosto. Teivas opetti antiikin runomittojen lausumista, oikeaa skandeeraamista, niin että ohjelmassa mainittu musikaalisuus pääsi esiin. Varmasti hän oli meillä paras heksametrin osaaja, kuten Marja-Leena Kallela totesi.  Uskollisesti runomitallisia käännöksiä takavuosina naureskeltiin, mutta nyt niiden arvo huomataan. Se on oma taiteen lajinsa, jonka taitajat ovat Teivas Oksalaan pysähtyneet? Jatkajia ohjelmassa kaivattiin.

Teivas suomensi ahkerasti myös Runebergia, mistä elämäkerrassani Kansallisrunoilija on lukuisia esimerkkejä. Jos Vergilius oli Rooman kansallisrunoilija, meillä Runeberg on hyvinkin hänen seuraajansa asemansa ja merkityksensä puolesta. Taso ja tyylikin kestävät vertailun. Onkin kiintoisaa nähdä, nouseeko hän koskaan Kulttuuriykkösen aiheeksi vai tuliko Jakke Holvaksen heksametrisäkki jo tässä tyhjennetyksi.

Kun kirjoitin Eino Leinon elämäkertaa, vierailin muutamia kertoja Teivaksen luona, ensin kodissa ja sitten hoitokodissa. Paljon puhuimme antiikin runoudesta yleensä, myös Runebergistä sekä Teivaksen mielestä kolmesta suurimmasta suomenkielisestä kirjailijasta: Kivestä, Leinosta ja Sillanpäästä. Viimeisinä kuukausinaan Teivas kutsui meidät vaimoni kanssa vielä illanviettoon luokseen, hän lupasi laulaa Marjalle serenadin latinaksi, mutta se aikomus katkesi valitettavasti hänen kuolemaansa.

Tätä muistellessani Marja kamppaili  tuossa tuskaisesti netin kaavakkeen kanssa saadakseen Ilta-Sanomilta pienen palkkion kuviensa julkaisemisesta Runeberg-jutun yhteydessä – ja saikin lopulta täytetyn kaavakkeen ilmeisen laillisesti lähtemään! Näin huomattiin, että Vergiliuksen vanha neuvo päti tässäkin: Labor omnia vincit improbus. Hellittämätön työ voittaa vastukset. (Improbus voidaan kääntää myös epärehelliseksi, mitä meidän aikamme koululaispolvet suosivatkin.)

Hyvän radio-ohjelman innoittamana kurkkasin ylimpään antiikin hyllyyni – ja löytyihän Georgican neljäs kirja, italialainen editio, jota Päivö Oksala on käyttänyt luennoillaan. Kirjan merkinnöistä päätellen olen kuunnellut tarkoin koko luentosarjan ja kaiketi tenttinytkin sen hyvällä menestyksellä. Nyt vain löydettävä Teivaan suomennos ja vielä palattava tähän hienoon aiheeeen. Autuuden olemus, sen syyt perimmäiset on vielä tutkittava.

15.5. 2020