Kritiikkiä kirjasta

Käännetty posti tulee tänne maakylään hitaasti, sille ei voi mitään.

Niinpä sain vasta eilen käsiini Suomen Kuvalehden ja Kanavan, joissa kummassakin oli arvostelut Kansallisrunoilija-kirjastani. Muutamatkin lukijat olivat jo asiasta tiedottaneet. Kiva olisi itse yllättyä lehden äärellä, mutta hyvä näinkin.

Olin vilpittömästi ilahtunut Ville Niittysen arviosta Kuvalehden viime numerossa. Se oli sekä kriittinen että rehdisti kiittävä. On aina mieluisaa lukea todellisen asiantuntijan käsityksiä. Niittynen on itse väitellyt Runebergin suhteesta pietismiin, ja ehdin saada hänen tuloksiaan vähän mukaan omaan kirjaani. Uskon hyvin, että Runeberg lähti taistoon pietismiä vastaan aatteellisista ja henkilökohtaisista syistä (ahdasmielinen Stenbäck piti runouttakin tarpeettomana), mutta eiköhän Porvoon yksinäisellä välähtänyt jo silloin mielessä myös rehtorin vakanssia korkeampi saarnastuoli – ja sitten hän hakikin myöhemmin Kuopion piispaksi. Mutta näissä kirkollisissa kysymyksissä Niittynen on minua pätevämpi tutkija.

Hauska korjaus Niittysellä on se, että Runebergin veljet hukkuivat poikemmin viinaan kuin valtamereen. Pitäneekö paikkansa, mene tiedä. Joku lähde minullakin siinä on ollut. Varmaankin Jan Ehnvall Pietarsaaressa tuntee asian laidan. Kuvalehden toimitukselle joka tapauksessa kiitos, että käytti pätevää kriitikkoa ja antoi jutulle hyvin tilaa.

Aivan toisiin tunnelmiin tulin lukiessani uudesta Kanavasta Lea Toivolan juttua samasta kirjasta. Siitä paistoi päällimmäisenä pikkunäppärä ja pahanilkinen puutteiden ja virheiden etsintä. Niitäkin varmaan kirjassa on (muuan valistunut lukija on niitä osoittanut kirjeessään), mutta tässä Toivola vääristelee kirjassa esittämiäni tulkintoja ja saa sitten tilaisuuden ikään kuin kumota nämä kummalliset käsitykseni. Ehkä on syytä kirjoittaa vielä oikaisuja lehden keskusteluosastoon.

Sinänsä on hienoa, että kirjan käsittely saa tilaa johtavissa aikakauslehdissä. Kriittinen ravistelu on aina paikallaan, kunhan se perustuu edes osapuilleen oikeisiin havaintoihin kirjasta.

Kesä etenee huimaa vauhtia. Omenapuut puhkesivat kukkaan kolmessa päivässä, tuomi väistyy kohta kuohuvasta juhlinnastaan., En edelleenkään väsy ylistämästä maan ja luonnon kauneutta, vaikka paljon on pilattu. Ei tarvitse kuin vilkaista tulevan ohitustien suuntaan. Tai meidän pihan poikki nirhattuun viemärilinjaan. Mutta ei valitella, silmä etsii parasta ja löytääkin. Juuri nyt kuluviin päiviin tahtoisi tarrautua, näissä viihtyen viipyä.

Kotimaan matkailuohjelmassa oli eilen Alhonjärvi, joka tuntuu olevan pitkän männikkötaipaleen päässä, vaikka on samaa pitäjää. Hieno yksinäinen paikka ja punainen pirtti, missä pyöräilevä pariskunta Vuorinen viettää alkavaa sydänkesää. Nautimme terassilla viiniä ja piirakkaa. Kiva nähdä uusia paikkoja, sekä tämä lintujärvi (joka on kyllä Marjalle kovinkin tuttu) että Ritajärvi vetävät hyvin vertoja vaikka Garda-järvelle, missä tuli käydyksi pari vuosikymmentä sitten. Nyt on hyvä tarkentaa katse lähelle.

3.6. 2020