Kesäpäivä Pyynikillä

Kun pitkästä aikaa sunnuntaina nousin Pyynikin pyörivään katsomoon, tuntui tutunomainen vihlaus sydänalassa. Mitä kaikkea täällä olenkaan kokenut.

Ensimmäisen kerran nousin nämä laakeat portaat kesällä 1962 lukiolaispoikana. Olimme muutaman Norssin luokkatoverin kanssa Tampereella kesäyliopistossa vahvistamassa latinan taitoamme, ylioppilaskirjoitukset odottivat vuoden päästä. Yrjö-Otto Lakka meitä sitten preppasi käännösharjoituksissa yliopiston melko uudessa päärakennuksessa. Kaikki kirjoitimme kirkkaan laudaturin yo-kirjoituksissa.

Olihan virkistäydyttävä opiskelun lomassa. Jostain yllykkeestä päätimme mennä Pyynikin kesäteatteriin katsomaan kehuttua ja kohuttua Tuntematonta sotilasta. Olihan se aikamoinen jysähdys, oikeastaan ensimmäinen kosketukseni Väinö Linnan romaaniin. Pohjantähden kaksi osaa olin lukenut, mutta suhteeni Tuntemattomaan lähti ikään kuin väärästä päästä. Elämys oli silti melkoinen.

Sittemmin suhde tähän johtavaan ulkoilmateatteriin vakiintui kestäväksi. Eugen Terttulan ohjaama ja Veli Sandellin sovittama Sillanpään Miehen tie 1974 oli yksi merkkipaalu. Sitä ennen olin ajellut useinkin teatterille, kun tyttöystäväni Tiia Louste näytteli Vermlantilaisissa kesällä 1972. Silloin myös oma näytelmäni Myllykolun Eemeli pyöri ensimmäistä kesää Myllykolussa. Siellä tapasin New Yorkista Suomeen palanneen Elina Ylivakerin. Ihana kesä.

Kun Sillanpään syntymästä tuli 90 vuotta 1978, Pyynikille valikoitui Ihmiset suviyössä. Sovitin romaanin ja toimin jo Rauli Lehtosen apulaisohjaajana. Myllykolussa pyöri neljättä kesää toinen näytelmäni Töllinmäen tohtori. Kesän lopussa se vieraili Pyynikillä. Olimme naimisissa Elinan kanssa, toinen tyttäremme syntyi. Entistä ihmeellisempi kesä.

Näihin muistoihin olen valahtanut lähinnä siksi, että minut oli haastettu eilen Pyynikille todistamaan suhteestani tähän teatteriin. Kesän rauhassa lepäillyt 65-vuotias teatteri herätettiin päiväksi eloon Tampereen free lance -näyttelijöiden toimesta. Oli musiikkia, laulua, lausuntaa, draamaa ja sitten parit muistelmat, Eila Roineen ja minun. Mari Turunen ja Kaisa Hela juonsivat. Aika kiva nostalginen iltapäivä. Yleisöä olisi saanut olla enemmänkin, markkinointi oli lähinnä viitteellistä.

Minua haastatteli Kirsi-Kaisa Sinisalo, joka viimeksi tänä kesänä näytteli Myllykolussa jätettyä ja petettyä naista. Pyynikillä hän veti liikuttavan katkelman Pohjantähden Laurilan Elmasta. Siinä palailivat mieleen 1990-luvun hektiset kesät, jolloin vedimme läpi koko Koskelan perheen historian Kalle Holmbergin ohjauksessa. Sovitin sekä Pohjantähden osat että Tuntemattoman pyörivän katsomon eli Kallen vihaaman ”kantturan” eteen. Täydellinen menestys seurasi esityksiä 1993-1997.

Toimin Teatterikerhon ja Pyynikin puheenjohtajana kymmenen vuotta 1992-2002. Lopussa tuli sitten jo takapakkiakin. vaikka Laila Hietamiehen, Kalle Päätalon ja itsensä Topeliuksen teoksiin tukeuduttiin. Kun samaan aikaan pyöritettiin edelleen Myllykolua, kaksi kesäteatteria hallitsi elämääni professuurin ja kirjallisten töiden ohessa. TTT:n ja TT:n paksuja historioita kirjoitin, toimitin Hiidenkiveä ja johdin valtion kirjallisuustoimikuntaa. Kaikenlaista sitä nuorena ehtii.

Kymmenessä minuutissa ei sen sijaan ehditty kuin raapaista pintaa suhteestani Pyynikkiin. Sitä paitsi innostuin liikaa muistelemaan Eija Vilppaan kuuluisaa pyllistystä Laurilan häätökohtauksessa. Siitähän tuli Akselin ja Elinan hitti, jota käytiin useita kertoja katsomassa. Rauli Lehtonen kertoo siitä hauskasti muutenkin valaisevassa teoksessa Pyörivä kansanjuhla (1995), jota yhdessä toimitimme.

Kaikenlaista ja enemmänkin palautui nyt mieleeni Pyynikillä. Paljon on muuttunut, väki nuorentunut, katoksellinen teatteri kohentunut, mutta runko on entinen. Kun Kirsi-Kaisa kysyi, mitä toivon jatkossa teatterilta, toivoin tietysti taasen jysähtävän painokasta ohjelmistoa sekä lisääntyvää julkista tukea. Ennen vanhaan teatteri pyöri Reima Jokisen luotsaamana äärimmäisen täpärällä budjetilla ja velkaantui välillä raskaasti. Onnea eläkeikäinen Pyynikki, kesän kansallinen päänäyttämö, toivottavasti et jää lepäilemään laakereillesi. Parasta menestystä jatkossakin!

24.8. 2020