Onnellinen kirjoittaja

Aamulehden uutinen hiljensi. Entinen päätoimittaja Raimo Seppälä on poistunut rivistä. Matti Pitko muistelee kunnioittavasti vanhaa esimiestään.

Raimo Seppälä, 86, oli lehtimies henkeen ja vereen, minkä lisäksi hän oli sadan kirjan mies. Viimeisen kirjansa hän ehti julkaista juuri ennen kuolemaansa. Olen surkeasti jäljessä, vaikka kuinka lasken en saa puoliakaan siitä kokoon. Mutta vielä on vähän aikaa.

Monesti tapasin Raimo Seppälän eri yhteyksissä, aina hän oli ystävällinen ja kannustava ystävä. Hänellä ei voinut olla vihamiehiä, tietokirjailijanakin hän oli loppuun saakka asiallinen. Elämäkerroissaan hän ei tölvinyt ketään. Kirjoittiko herrasmies liiankin hienovaraisia kirjoja?

Yksi yhteinen kohdekin meillä oli. Raimo Seppälä haastatteli paljon Poika Tuomista ja kirjoitti hänestä pari kirjaa. Kävimme kumpikin vuorollamme puhuttamassa poliittista veteraania Tammelan puistokadun varrella. Minä kyselin lähinnä Hämeenkyrön asioista ja Sillanpäästä. Satuin kerran paikalle, kun Raimo toi Pojalle joulukukkaa. Sekin kuvaa hänen sydämellisyyttään.

Kun julkaisimme Hannu Rautkallion kanssa kirjan Petturin testamentti (1994), jossa yritimme vähän syventää Pojan seikkailuja, Raimo Seppälä ei pitänyt otteestamme. Kirjoitin Pojan vaiheista Hämeenkyrössä ja arvioin hänen kirjallista työtään. Rautkallio hoiti kovan poliittisen puolen. Hän todisteli, että Poika oli viimeiseen saakka kaksoisagentti, jolla oli salaiset kanavansa Kremliin, vaikka esiintyi pontevana kommunismin rikosten paljastajana.

Tähän ei Rautkallio löytänyt sitovia todisteita, mutta teoria oli kiinnostava. Ei Seppälän mielestä: hän haukkui kirjamme päättäväisesti Aamulehdessä.  Harvoin hän käytti niin suoraa kieltä. En pahastunut, hänellä oli oikeus mielipiteeseensä. Taisipa monin paikoin olla oikeassakin.

Viimeinen tapaaminen Raimo Seppälän kanssa jäi erityisen lämpimästi mieleeni. Hän tuli seurueineen Myllykoluun katsomaan Sillanpää-oopperaa kolme vuotta sitten. Lähtiessään hän lepäsi hetken polun varressa, nojasi aidanseipääseen ja silmäili edessä leviävää peltomaisemaa. Hän kiitti sydämestään esityksestä. ja lausui: ”Olen niin onnellinen, että näin vielä tämän.”

Koskettavampaa kiitosta en muista sillä paikalla koskaan viidenkymmenen näytäntövuoden aikana saaneeni.

27.1. 2021