Kova tietämys Sillanpäästä Myllykolussa, vas. Sakari Sillanpää, Sebastian Guggolz ja PR.
Iloinen kaveri, rento hoikka tummatukkainen, laskeutuu autosta Kehäkukan pihassa. Sebastian, hertzlich willkommen, freut mich Dich hier zu sehen!
Olemme tavanneet viimeksi Wienissä kuusi vuotta sitten, kun esitelmöin sikäläisessä yliopistossa F. E. Sillanpäästä. Kuulijoiden joukossa oli nuori kirjankustantaja Sebastian Guggolz Berliinistä. Hän oli alkanut julkaista suomalaisen Nobel-kirjailijan romaaneja uusina käännöksinä. Kaksi oli juuri ilmestynyt, Frommes Elend (Hurskas kurjuus) ja kohta perään Hiltu und Ragnar (2015). Jälkimmäiseen kirjoitin jälkilauseen. Nyttemmin on tullut jo kolmas, Jung entschlafen (Nuorena nukkunut).
Mikä panee julkaisemaan uudelleen Sillanpäätä näinä aikoina Saksassa? Kyselen asiaa, kun lähdemme kiertoajelulle sillanpääläisiin maisemiin täällä Hämeenkyrössä. Olihan asiasta puhetta jo silloin Wienissä. Sebastian pitää asiaa itsestään selvänä. Hän julkaisee pohjoismaista ja itäeurooppalaista kirjallisuutta, moderneja klassikoita: Tarjei Vesaas, Sandemose, Tammsaare, Martin A. Hansen, Harry Martinson… Sillanpää kuuluu luonnostaan joukkoon.
No kuinka kirjat menevät Berliinissä? Oikein hyvin, Sebastian vastaa, useita tuhansia myydään, niitä menee jatkuvasti pikkuhiljaa. Hiltusta ja Ragnarista tuli juuri toinen painos. Saksassa on vanha kirjallinen sivistys. Käääntäjä on maassa ikänsä asunut Reetta Karjalainen, joka kyseli matkan varrella minultakin neuvoja ja taustatietoja joihinkin kohtiin. Kirjoissa on hyvät selitykset lopussa ja valaisevat jälkikirjoitukset.
Kun ajelemme Myllykoluun, autoa kuljettaa Sakari Sillanpää, kirjailijan pojanpoika. Keskustelu käy vilkkaana. Pohdimme koska Suomessa on viimeksi julkaistu Sillanpäätä. Sakari ne tietää suvun päämiehenä. Eipä ole aikoihin kuulunut. Luetaanko Saksassa siis ahkerammin Sillanpäätä kuin Suomessa? Näin epäilemme. Sebastianille on suuri yllätys, että Suomessa ei ainoaa Nobel-kirjailijaa enää tunnettaisi. Hän lupaa mennä johonkin Tampereen isoon kirjakauppaa kysymään Sillanpään painoksia. Ellei niitä ole saatavilla, hän nostaa metelin. Donnerwetter, ihrer einzige Nobel-Schriftsteller…!
Eemelin päivään sattuikin ihanteellisen tyyni helteinen loppukesän sää. Tulemme Myllykoluun, missä puretaan kesän näytäntökauden katosta teatterin yltä. Valtava nosturi törröttää museon takana, mutta se ei tunnelmaa suuremmin haittaa. Sebastian huomaa aivan oikein, että asumus on ollut kolmihenkiselle perheelle suuri. Siinä on kaksi huonetta, lisäksi eteinen ja peräkamari, jossa nyt on ensipainosten ja valokuvien näyttely vielä pystyssä.
Töllin hirsiseinää ovat säät ulkopuolelta kalvaneet, mutta Sakarin kanssa vastustamme yhteistuumin suunniteltua pystylaudoitusta hirsien peitoksi. Ei nyt sentään turmella yli sata vuotta seissyttä mäkitupaa, on muitakin keinoja kohentaa seiniä.
Sitten Töllinmäkeen, missä Sebastian istahtaa ylioppilaan kamarin pöydän ääreen. Siinä ”joutilaan tohtorin” ensimmäiset kertomukset syntyivät. Olemme pyhillä paikoilla. Katsastamme myös seinällä riippuvan ryhmäkuvan isovanhempieni hääjuhlasta Tuokkolan pihalla, osoitan mustekynän kärjellä Eemelin vanhemmat ja hänet itsensä.
Kun vielä poikkeamme Sakarin johdolla Saavutukseen, vieraamme ällistelee, kuinka lähekkäin kaikki Sillanpään elämään ja tuotantoon liittyvät rakennukset täällä ovat. Vielä enemmän häntä hämmästyttää paikallisen todellisuuden suora vaikutus kirjailijan teoksiin, kun sitä hänelle selostamnme. Tuossahan on Ala-Vakeri, jonka piharakennuksessa syntyi se Frommes Elend. Tuolla ranta-ashteessa sillan kupeessa surmattiin punaisten pakoyönä Laitilan isäntä Koskimies, romaanissa Paitulan herra. Ja niin edelleen. Kustantaja pyörittää päätään. Ei auta, hänen on kokeiltava Taatan aitoa kalottia.
Kierros päättyi Soinilaan, jossa Marja Lepola oli keittänyt iltapäiväkahvit. Kerromme lisää sisllissodan ajoista. Tämän mahtihuvilan isäntä, Der Ortspolizei oder Amtmann Väinö Nyström surmattiin poikineen punakapinan verisessä kahinassa. Heidän hautamuistomerkkiään katselimme jo aiemmin, samoin Kalervo Kallion veistämää reliefiä Sillanpään haudalla sekä Miina ja Pransun muistoksi tuotua luonnonkiveä.
Kirjankustantaja Sebastian Guggolzin käsitys julkaisemastaan kirjailijasta syveni tuntuvasti. Hän on kovin kiitollinen lenkistämme, häntä huvitti erityisesti fiktiivisen romaanihenkilön Siljan herkkä näköispatsas, Hannele Kylänpään tekoa. Hän lahjoittaa Siljan tarinan saksaksi F. E. Sillanpään Seuralle sekä muita hienoja opuksiaan. Olihan hieno päivä! Varmasti tapaamme vielä uudelleen, Sebastian hihkaisee ennen kuin Sakari lähtee kuljettamaan häntä kohti Tamperetta. Muistaisi nyt käydä siellä kirjakaupassa vähän metelöimässä. Gute Reise!
Hän asuu tietysti Tammerissa ja tutkailee samalla Eeva-Liisa Mannerin asuinaukiota, jospa senkin vaiheilta syntyisi uusia käännöksiä… Aikeita on. Tällaiset tyypit ovat kirjallisen elämän sankareita. On kaikki syy toivottaa parhainta jatkoa. Tschüss und beste Zukunft!
30.8. 2021