Koskilinna, mitä tarjotaan?

Hämeenkyrön komein rakennus on polkumyynnissä. Sitä huutokaupataan netissä, ja siitä tehdään pilkkahintaisia tarjouksia (5000 e!). Pahempaa alennustilaa perinteikkäällä juhlatalolle on vaikea kuvitella. Purkaminenkin olisi selvempää, tuho kuin tuho. Se huipentaisi surkean näytelmän.

Eihän minulla mitään erityistä suhdetta Koskilinnaan ole. Koulupoikana Kyröskoskella sukuloidessani käytiin siellä joskus serkun kanssa tansseissa ja elokuvissa. Talo vaikutti aina jotenkin juhlavalta, jyhkeästä aulasta ja rappusista alkaen. Sehän on tosi vankka rakennus, tehty 1939 kestämään tuulet ja tuiskut, sodat ja monet sattumukset. Vain siirtoa tehtaalta kunnan omistukseen se ei näytä kestäneen.

Tai onhan sentään myöhempikin suhde. Olen jopa näytellyt Koskilinnan teatterilavalla laukkuryssää Topeliuksen Totuuden helmessä. Lapsemmekin olivat siinä mukana. Sitten olen johtanut monia Sillanpään Seuran kokouksia, kun olimme yhtenä Koskilinnan vuokralaisena. Joulukahvitkin siellä kerran juotiin. Lopulta Sillanpää-oopperan aikaan talossa pidettin kuoron laulukokeet ja harjoitukset, ensi-iltajuhlat ja monet tilaisuudet.

Nyt kaikki tällainen on enää muistoja. Talviteatteria Koskilinnassa yriteltiin, mutta kunnon menestystä ei tullut. Nyt sekin into on hiipunut. Viimeksi kävin siellä Sillanpään Seuran vuosikokouksessa. Vuokrasopimus on aikaa sitten purkautunut, samoin muiden seurojen. Meidän seuran arkistoa on vielä jossain kaapin kätkössä. Onkohan yläkerrassa vielä urheiluseurojen palkintokaappi?

Jykevä funkkistalo kumottaa nyt tyhjillään ja odottaa kohtaloaan. Kunta ei jaksa sitä enää ylläpitää. Kukaan ei keksi sille enää kunnollista käyttöä. Vai onko tosiaan näin lohduton tilanne?

Kun vanhat kulttuurikrenatöörit Matti Huusari ja Kauno Perkiömäki pyysivät, lähdin mukaan pohtimaan tilannetta. Lehden toimittajankin pyysimme puheillemme. Hätkähtäen huomasimme, että olemme kaikki ulkopaikkakuntalaisia. Ilmankos oli rohkeutta tarttua asiaan. Mukaan liittyi Jussi Niinenmaa, edes yksi kunnon peruskyröskoskelainen.

Saimme aikaan kansalaiskokouksen viime lauantaina. Veikkasin että sinne tulee seitsemän ihmistä, mutta väkeä kertyi yli 30. Syntyi vilkas keskustelu, josta ilmeni, että 80-vuotias Koskilinna on monelle rakas harrastusten, elämysten ja muistojen talo. Sen mahdollista menettämistä surtiin joiukolla. Joitakin konkreettisia ehdotuksiakin tehtiin. Mutta vähissä olivat eväät.

Matti Huusari alusti arkkitehtina ja todisti, että Koskilinna on edelleen vahva rakennus ja sen kosteusvaurioit ovat vähäisiä. Kun kunnalla kuitenkin on tilan tarvetta ja uudisrakentamisen suunnitelmia, tuntusi järjettömältä luopua isosta valmiista talosta, jota voi muunnella monenlaiseen käyttöön. Kunnanvirtastokin sinne hyvin mahtuisi ja tiloja jäisi opistolle ja kulttuuritoiminnalle, jopa nuorisolle. Matin mukaan kunta säästäisi selvää rahaa kunnostamalla Koskilinnan ja sijoittamalla siihen nykyiset tilatarpeensa.

Tilaisuudessa kunnanhallituksen uusi puheenjohtaja Rauno Mäki (PS) käytti tasapuolisia puheenvuoroja, joista kuitenkin ilmeni, että kunnalla ei ole mitään todellisia aikeita Koskilinnan kehittämiseksi. Mäki oli viimeksi estämässä sen myyntiä, mutta nyt hänenkin työkalupakkinsa vaikutti tyhjältä.

Tiivistäen talolla on kolme vaihtoehtoa. A Kunta jatkaa myyntiyrityksiä. B Perustetaan yhdistys, joka ryhtyy raapimaan rahoitusta säätiöiltä ja rahastoilta ja keksii ohjelmaa ja muita tempauksia. C löytyy yksityinen rahapussi, joka pelastaa perinteikkään talon johonkin järkevään käyttöön. B-vaihtoehtoa on käytetty menestyksekkäästi Hämeenkyrössä Heiskan kohdalla ja Ikaalisissa Oman Tuvan pelastamiseksi. Kummankin kunta oli valmis purkamaan. Molemmat kiinteistöt sinnittelevät edelleen elossa ja täydessä käytössä. Entäs nyt tämä paikkakunnan identiteettiä vuosikymmenet vahvistanut Koskilinna?

Kiinnostavaa on nähdä, mihin asia kääntyy. Mikä on komean Koskilinnan tulevaisuus? Onko kunnassa enää hitusenkaan vertaa kulttuuritahtoa vai mennäänkö aivan kylmästi laihtuvien eurojen komennossa kohti rappiota ja loppua?

6.9. 2021