Tuntui ontolta, kun ei vuosien putken jälkeen ollutkaan mitään tekoa kirjamessuilla. Toisaalta oli hauska vaellella vapaana. Kuuntelin Anna-Lena Laurénin suoraa puhetts Venäjästä, Raija Orasen ja Vesa Sirénin väittelyä Anita Välkistä ja Matti Klingen muistelmien kuudennen (!) osan julki julistusta. Ja tapailin tietty tuttuja.
Miksi ei ollut sen kummempaa tekemistä, vaikka kirjankin julkaisin? Varmaan se johtui siitä, että kirjani Hannele, näyttelijä päätähti ei jaksanut sonnustautua messuamaan. Mitä lavalla sitten yksinäisellä äijälläkään tehtäisiin. Kirja viettää omaa hiljaista elämäänsä.
Päivystin sentään osuuteni Mika Waltari -seuran standilla. Se on elävä hermokeskus messuilla, sinne kertyy väkeä kertomaan ja kyselemään ja muuten vain oleilemaan. Kaikilla on joku kosketus Mikaan. Tyttärenpoika Jopikin poikkesi ja otti kuvia. Posoilin siinä aikani hyvällä menestyksellä.
Mutta lauantaina oli lähdettävä reisuun Tampereelle. Etelämatkojen täysi bussinaisisto (muutamai mieskin) matkasi katsomaan teatteriin Komisario Palmun viimeistä tutkimusta, ja minä heille menomatkalla puhua paukutin aiheesta ja sen vierestä. Oli ihan rattoisaa muistutella mieliin Palmujen alkuhistoriaa ja muitakin Waltarin vaiheita. Kuulijakunta vaikutti aktiiviselta ja tyytyväiseltä.
Perillä kiersimme vähän modernia Tamperetta ja vilkaisimme näköalaa Pispalan harjulta paikallista murretta puhuvan oppaan johdolla. Aina kaupungista jotain uutta huomaa, ratikat hallitsevat katukuvaa. Tampellassa saatiin hyvä lounas, sitten jätin joukon nauttimaan museosta ja teatterista ja matkasin junalla kotiin, vähän eksoottista sekin pitkän tauon jälkeen.
Eikä Waltarin valta tähän loppunut. Sunnuntaina olin komennettuna esittelemään 20th Century Foxin uljasta laajakangas-Sinuhea Orionissa. Edellisen kerran olen sen esitellyt Washingtonissa Suomen suurlähetystön Sinuhe-juhlassa. Muistan aina kulttuurivastaavan Anneli Hakosen Nefer-peruuksin ja upean asun. Arvokasta yleisölä oli paljon ja melkein kaikki katsoivat elokuvan loppuun.
Niin tietysti nytkin Orionissa. Pari piirrettä spektaakkelista tarkentui. Rakennelmat ja puvut ovat todella vaikuttavia nyt uudessa puhdistuneessa versiossa. Bella Darvi ei ollut enää niin väkinäinen Nefernefernefer kuin muistin, jokusen ilmeenkin huomasin. Mutta Sinuhen viettelyt ja torjumiset ovat edelleen vailla seksin kipinääkään. Kumman puristisesti erotiikka silloin jenkeissä haluttiin toteuttaa.
Myös pitää paikkansa Waltarin itsensä antama lausunto aikanaan, että elokuvan ideologinen linja pitää ja se päättyy romaanille uskolliseen julistukseen. Muutenhan juonta on rankasti kavennettu ja keskeisiä henkilöitä kuljetetaan alusta saakka mukana. Peter Ustinovin muhkeaa Kaptahia käytetään liian vähän – hän itse piti tätä hassuimpana elokuvana, missä on ollut mukana. Mutta Victor Mature on Horemhebina ”kuin nyrkki silmään”, kuten Waltari luonnehti. Joukkokohtauksiin ja verilöylyihin on eniten panostettu, muu on enemmän tai vähemmän jäyrkkää patsastelua. Kahden viikon päästä sunnuntaina on leffan kolmas esitys Orionissa.
Mutta eipä ole mitään muuta suomalaista romaania Hollywoodissa filmattu, eikä saanut R. Harlin sitä Mannerheimiakaan aikaiseksi. Kuinka käynee hänen Palmu-hankkeensa, jota ohimennen Tampereen bussissa spekuloimme. Tämä kaima Raipian ohjaus Tampereella on toistaiseksi paras Palmun ylösnousemus Kassilan elokuvien jälkeen, joita ei tietenkään voi ylittää.
Näin messusin tällä kertaa, ehkä ensi vuonna on taas vilkkaampi meininki. Nyt olikin ilahduttavan väljää käytävillä kuljeskella ja kurkistella kirjaröykkiöitä. Koskahan saadaan pelkistetyt äänikirjamessut, kaikilla luurit korvilla? Nyt olikin siellä jo yksi kuunteluareena. Siinäkö kirjan tulevaisuus?
31.10. 2021