Komeat ja kaameat uutiset

Tulihan se viimein, Jyrki Nummen arvio Paavo Haavikon elämäkerrasta (HS 14.11.). Kulttuuritoimitus ei hirveästi halunnut nostaa tapausta. Se ei ollut ykkösjuttu ja uutisoitiin vaimeasti, sivumäärä oli tärkein tieto. Vaikutti että sitä oli toimituksessa pantattu, oli kai tärkeämpiä popparijuttuja jonossa.

Yhtä kaikki Nummen juttu on hyvin kirjoitettu ja jäsentää Haavikon uraa mallikkaasti. Yksi piirre näissä toistuu. Yleensä arvioissa keskitytään kuvaamaan kohteen elämää ja työtä, itse kirja eli elämäkerran taso jää ohuelle maininnalle. Anhavan ponnistus olisi ansainnut lähemmän tarkastelun, mutta sisällön referointi palvelee tietty lukijoita. Hyvä näinkin, vihdoin ja viimein.

Kirjojen markkinoinnissa ei ole messujen, palkintoehdokkuuksien ja isänpäivän jälkeen enää lentotilaa. Joulumarkkinat sitten ratkaisevat kalkkiviivoilla menekit, enimmät kirjat myydään parina joulunaluspäivänä. Eroa on entiseen aikatauluun. Sinuhe ilmestyi marraskuun lopulla ja Tuntematon joulukuun alussa. Hyvin ehtivät myyntiin myöhemminkin, markkinoida ei paljon tarvinnut.

Arvuuttelin viimeksi, kenen Granfeltin jälkeläisiä talousnero Miki Kuusi on. Tutkittu tieto kertoo, että ei Matin eikä Pekan, vaan heidän nuorimman veljensä Eino Heikin pojanpooika. Tämä oli hortonomi ja muusikko, edusti sikäli myös suvun humanistista perinnettä. Eino Kuusi, josta käytettiin enemmän toista nimeä Heikki, hoiti Kuusien perintötilaa Mäntyharjulla. Hänen poikansa Timo oli huippukirurgi ja perusti oman yrityksen. Siltä alustalta oli Mikin eli Mikko Akselin hyvä jatkaa, Piilaakson kautta. Perhe voi olla pahin, mutta joskus paras.

Kun en ole ruuan tuomiseen koskaan palkkavoimaa tarvinnut – pari pzzalähetystä maalla olen tilannut – on vaikea käsittää tätä Wolt-tsupparien firman jättimenestystä. Onko näin paljon laiskoja ja mukavuudenhaluisia asiakkaita? Ymmärrän jos jossain Kuopion takana hankalan matkan päässä tekee mieli tilata päivällinen suoraan kotipöytään, mutta miten Helsingin tiheäverkkoisessa myymälämaailmassa? Miten ravintolat suhtautuvat? Eikö laajeneva tsupparijoukko rokota heitä siinä kuin pandemiakin? Mainion markkinaraon on Miki joka tapauksessa kekannut.

Miten ratkeaa uusin rajakahakka Puolassa? Miten vanhan Jugoslavian uusi hajoamissota? Onneksi Bosnian puhurit eivät häirinneet Huuhkajien komeaa voittoa Zenicassa. Serbijohtaja Dodik kaavailee jo omaa erillisarmeijaa. Elisabet Rehn luonnehti miestä vanhan tuntemuksen pohjalta ketuksi. Jospa oveluus haihtuu ja mies paljastuukin Bosnian sudeksi. Edellinen kansanmurha on tuoreessa muistissa.

Paavo Haavikko syytti länttä Afganistanin kansanmurhasta. Se kuului hänen runollis-poliittiseen liioitteluunsa. Afgaanit ovat itsekin aika kovia murhaamaan kun niikseen tulee. Nyt niitetään taas lännen tuhotöiden hedelmiä Valko-Venäjällä, jos Lukashenkaan on uskominen.  Irakin kurdien pakolaisvirta on alkuaajn länsivaltioiden syytä, tietysti. Mitä nyt Turkki on vähän lisäillyt painetta pakoiluun, patoaa sitä länsirajallaan ja lähettää ylijäämää rajan yli pohjoiseen. Valko-Venäjä pistää menemään polakkien kiusaksi, ihmisoikeuksista viis. Putinilla ei ole osaa eikä arpaa asiaan, tietenkään. Hauskoja veikkoja.

Presidentti Niinistö epäilee, ettei EU pysty panemaan ”kovaa kovaa vastaan” ja on varmaan oikeassa. Heti joukko tutkijoita (sukupuolta mainitsematta) rientää kauhistelemaan tällaista kantaa. Ei tässä mitään kovaa tarvita, vain vanhoja sopimuksia ja niistä kiinni pitämistä. Olisi hauska nähdä kuinka tutkijat papereita heiluttamalla pysäyttävät pakolaisvirtoja. Eivät he pysäyttäisikään, vaan ottaisivat vastaan kaikki. Sitten tutkittaisiin tulijoita ja sopimuksia, kun leirit ovat pullollaan. Painajaismainen urakka.

Tulee mielenn Chamberlain, joka 1938 heilutti sopimusta Hitlerin kanssa Münchenissä ja julisti: ”Rauha meidän ajallemme.” Ei kauan kestänyt sekään rauha. Sopimuksiin on myöhäistä vedota, kun rajalla alkaa rytistä. Ilkka Kanerva totesi eduskunnassa, että pakolaiset tuskin odottavat pari vuotta että meillä saadaan lakimuutokset tehdyksi rajanvalvonnan tehostamiseksi.

Maailma on kaamea paikka, ja Haavikon kyyninen näkemys sopii monin paikoin kummallisen hyvin tähän aikaan. Uutisia on taas jännittävää lueskella.

15.11. 2021