Katri Vala ja miehet

Kuinka paljon ihmiseen vaikuttavat hänen omat valintansa, kuinka paljon politiikka?

Tämä ei nyt johda koronaan eikä rokotuksiin tai rajoituksiin. Kysymys nousi mieleen runoilija Katri Valan kohdalla, jonka elämäkertaa Suvi Ahola esittelee tänään Hesarissa. Runoilijan kohtalo oli onneton, ja Minna Maijalan syyttävä sormi osoittaa ilmeisesti kovan ajan kulttuuripolitiikkaan. Naiset kertovat taas yhdestä sorretusta naisesta.

Olen julkaissut Yrjö Jylhän elämäkerran Vesa Karosen kanssa ja kirjoittanut myöhemmin Olavi Paavolaisen elämäkerran. Nämä miehet kilpailivat 1920-luvun lopulla muoniolaisen kansakoulunopettajan ja aloittelevan runoilijan Katri Wadenströmin suosiosta. Paavolainen ihaili ennen kaikkea Katri Valaksi ryhtyneen runoilijan vapaata mittaa, joka oli uutta suomenkielisellä puolella, ruotsinkielinen modernismi sitä oli jo hienosti tuottanut. Askeettista, urheilullista Jylhää Katri kiinnosti sekä runoilijana että enemmänkin fyysisenä naisena.

Saattaa olla, että näkökulmani on hieman miesvoittoinen, mikä ei näinä aikoina ole ansio. Mutta Katrin ja Yrjön rakkaus oli molemminpuolista. Valan toinen kokoelma Sininen ovi (1926) syntyi hehkuvasta rakkaudesta Jylhään. Syystä tai toisesta Jylhän tunne alkoi jäähtyä. Samaan aikaan Valaa vahvasti mainostanut Paavolainen loittoni uusien ihastustensa piiriin. Molemmat kilpakosijat hylkäsivät Katri Valan.

Tästä hänen onnettomuutensa alkoivat. Hän teki virhevalintoja, pahimpana avioliitto radikaalin vasemmistolaisen Armas Heikelin kanssa. Raikas modernisti Katri Vala alkoi itsekin vasemmistolaistua 30-luvulla. Hän hyökkäsi kritiikeissään fanaattisesti muun muassa Mika Waltaria vastaan. Tämä oli hänen kateudensekaisesta näkökulmastaan ”kokoomuslainen äitienpäivärunoilija”.

Valan luisu jatkui. Lapsi kuoli, Armas Heikel joutui vankilaan, tuli lisää sairauksia, lopulta sota. Yhteisvaikutuksena inhimillinen tragedia, johon kulttuuripolitiikalla oli vähän vaikutusta. Vala kuoli Ruotsissa keuhkotautiin. Heikel syyllistyi sen jälkeen Helsingissä raakaan naismurhaan.

Kunpa Vala ja Jylhä olisivatkin päätyneet pysyvästi yhteen. Siinä kaksi alkuaan vahvaa elinvoimaista runoilijaa olisi yhdessä saanut ihmeitä aikaan. Jylhänkin elämä suistui lopulta alamäkeen, väärään avioliittoon ja sairauteen. Kaikkiaan seurauksena Suomen runouden huomattavin kaksoistragedia.

Kun Valan uurnaa kannettiin sodan jälkeen halki Helsingin, Yrjö Jylhä seisoi katukäytävällä katsomassa kuinka entinen ystävä Paavolainen johti ylväänä kulkuetta. Jylhä kuuluu lausahtaneen vierellään seisoneelle Martti Haaviolle: ”Niin, mehän olimme aikanamme kihloissa.” Haavio hämmästyi, hän ei ollut moisesta kuullutkaan.

Sodan jälkeen todellakin vasemmistolainen kulttuuripolitiikka nosti Katri Valan korkeuksiin, liian myöhään.

9.1. 2022