Sarjahaastajan kynsissä

Luin Hesarista taannoin jutun sarjahaastajista, jotka kiusaavat lähimmäisiä ja oikeuslaitosta jatkuvilla rikosilmoituksilla. Nyt tunnen tällaisen tyypin elävänä. Ikävä kyllä hän sattuu olemaan nykyisin rantanaapurini. Hän on tehnyt minusta vuoden sisään kolme rikosilmoitusta, joista kaksi kaatui alkuunsa. Yhden lähestymiskiellon hän sai vaimoineen läpi, koska en sitä vastustanutkaan. Nyt on neljäs oikeusjuttu menossa, syytteenä kotirauhan rikkominen. Olen kävellyt vanhaa polkuani rauhallisesti heidän tyhjän pihansa poikki asumuksenkin ollessa tyhjillään. Rikkuiko kotirauha?

Kun juttu päätyy oikeussaliin saakka., se vuotaa saman tien median tietoon. Toimittajat lukevat listat ahnaasti, josko sieltä saisi jutunjuurta. Niin sitten puhelin alkaa soida. Ilta-Sanomien Jussi Niiranen on onneksi hyvä ja asiallinen toimittaja. Ikävä kyllä hänen juttuunsa oli pääkonttorissa lisätty vanhoja rimssuja, etteivät vaan pääsisi unohtumaan. Näin ”rikollisen” koko kuva pääsee taas esiin.

Jussin jutuista tulee mieleeni pari hauskaa välähdystä. Lienen ne joskus kertonutkin, mutta toistettakoon. Niinhän Matti Pitkokin tekee alvariinsa, viimeksi tänään, ja hän on sentään ammattipakinoitsija.

Kun erosimme Katrin kanssa, Jussi kiersi kylällä kuulostelemassa kyröläisten tuumailuja. Mitä mieltä olette Katrin ja Panun erosta? Muuan kaveri tokaisi: ”En tiä sanoo, voi olla että sokki tulee vasta ehtoolla.” Eräs tyyppi Vepan baarissa ilmoitti, että ”Panua pelätään enemmän kuin susia”. Hän sanoi heti menevänsä tarkistamaan onko vaimo kotona.

Näihin aikoihin parikymmentä vuotta sitten huumori oli vielä hengissä. Nyt eletään haudanvakavaa ja ylikireää aikaa. Koulumaailmassakin tunnetaan kiihkeät valittajat, oppilaiden vanhemmat. Siinä hengessä toimii myös sarjahaastaja, joka etsii pienimmänkin syyn saattaakseen vihaamansa kohteen käpälälautaan. Oikeuslaitoksen tehtävä on punnita ovatko haasteet aiheellisia. Olen tavannut korkeasti oikeusoppineen tietäjän Kangasalla ja saanut osuvan arvion tapauksesta. Uskon keränneeni riittävän juridisen paketin tuekseni ensi maanantaina käräjäoikeuden istuntoon. Mutta koskaan ei tiedä mikä päätös sieltä syliin putoaa.

En ole koskaan ennen ollut syytettynä oikeudessa. Seitsemän vuosikymmentä olen onnistunut elämään jokseenkin rikkeettömästi parkki- ja ylinopeussakkoja lukuun ottamatta. Ai niin, yhdet sakot sain polttamastani juhannuskokosta, totta. Parin kaverin avioerojutussa olen ollut todistajana, en sentään asianosaisena. Kun alun alkaen aioinkin opiskella oikeustiedettä, saan nyt siitä oppia kantapään kautta. Sekä isäni että ensimmäinen vaimoni olivat varatuomareita, joten on mulla joku tuntuma tähänkin elementtiin.

Viikolla on muistettu niin runsain mitoin Vesa-Matti Loiria, että vaikea on keksiä mitään lisää. Hesari uhrasi hänen kuolemalleen seitsemän sivua! Kun Mika Waltari kuoli, sain kunnian kirjoittaa hänen nekrologinsa. Se painettiin Hesariin corpus-välikkeillä niin että se täytti koko sivun. Kuvitelkaa, koko sivu! Kaikesta päättäen Loiri on seitsemän kertaa arvokkaampi taiteilija kuin maailmanmainetta niittänyt kirjailija.

Kaikki kunnia Loirille, ei puolta sanaa vastaan. Viihde hänen taiteilijakuvaansa dominoi, mutta oli vakavampikin puoli. Ällistyttää hänen fyysis-ilmaisullinen monipuolisuutensa. Hän halusi kokeilla kaikkea. Kun seurasin MTV-aikoinani teatterin alakerrassa temmeltäneen Spede-yhtiön toimintaa, Vesku oli itsetietoisen porukan välittömin ja vaatimattomin jäsen, samalla sen kirkkain tähti. Hän oli myös siitä harvinainen näyttelijä, että vieraillessaan teatterituotannossa hän tyytyi heti listapalkkioon eikä alkanut vivuta sitä ylemmäs. Näin syntyi muiden muassa Veikko Huovisen juttuun perustunut Viinankätkijä, jota kuulee joskus vieläkin naureskeltavan.

Keveät keikkalavat yläilmoissa Loirille!  Hän oli selviytyjä jos kukaan. Hänen esimerkkiinsä nojaten painelen käräjäoikeuteen huomattavan pienistä vaivoista vastaamaan. Sittenpä nähdään mikä tuomio kahdesta häiriöttömästä vappukävelystä vanhaa polkuani pitkin pojalle jysähtää.

13.8. 2022