Kirjan julkistaminen lähestyy. Monet kollegat hihkuvat tässä tilanteessa riemusta, mutta itse jähmetyn hiljaiseen odotukseen. Mikähän rähinä tällä kerralla rävähtää? Södikan tiedottaja aikoinaan naureskeli, että aina sinun kirjojesi vaiheilla tulee jotakin kähinää. Johonkin hyökkäykseen hänen piti laittaa oikein yhtiön puolesta vastine.
Nyt on asialla Siltalan kustannusyhtiö, minne monet kulttuurialan veteraanit ovat kotiutuneet. Samalla yhtiö julkaisee uutta kärkipään kaunokirjallisuutta ja kovia tietokirjoja. Kokemukseni ovat tähän saakka olleet pelkästään positiivisia. Kiva on kutsua yhtiön tiloihin kirjanteossa avustaneita ja siihen osallisia ystäviäni.
Kaksi vuotta ahersin muistelmieni kimpussa, pöllytin arkistojani ja muistikuviani. Heräsi sekä innostavia että tuskallisia muistoja. Ehkä jokunen trauma kirposi jopa vapauttavasti koneen ruudulle. Kaikenlaista on tullut sekoiltua, jotain sentään kunnollistakin saavutettu. Kuinka rehellinen muistelija voi olla? Kaikkea ei tarvitse kertoa ja enimmät hölmöydet voi jättää pois. Sepitteitä en kuitenkaan tässä yhteydessä harrasta.
Voiko ylipäänsä kertoa omasta menneisyydestään kovin luotettavasti? Sitä olen välillä pysähtynyt miettimään. Totta kai aika muokkaa muistoja, samoin oma luonne sanelee valintoja. Tästä voin täräyttää suoraan, tuosta taas en mielelläni sano sanaakaan. Tyylilaji ratkaisee. Yleensä olen mieltynyt pehmeään ironiaan mieluummin kuin suoraan totuuksien toitotukseen.
Kansi on jo herättänyt joitain reaktioita, yllättyneitä, ihastuneita, jonkun tyrmistyneen. Mitä kuva tahtoo kertoa? Erään tulkitsijan mukaan syöksyn siinä pelottavasti kohden lukijaa, mutta onneksi on pallo välissä. Ehkä kyse on elämänasenteesta tai sitten vain torjuvasta pelitilanteesta. Heti ei tule huomanneeksi, että kuvassa saattaa piillä allegoria. Merkitys selvinnee kirjan 701 sivulta, jos on selvitäkseen.
Muuan viisas kommentaattori sanoi, että muistelmissa tärkeintä ei ole kirjoittajan oma persoona, vaan hänen kanssakulkijansa. On mahdollisuus kirjoittaa osuvia muotokuvia tuntemistaan, ehkä hyvinkin kiinnostavista tyypeistä. Tähän tunnustan ainakin osaksi pyrkineeni. Useat värikkäät toimijat ja taiteilijat ovat sivunneet elämääni ja vaikuttaneet siihen. Eri asia kuinka elävästi olen onnistunut luonnehdinnoissani.
Tietysti on ollut houkutus antaa takaisin saamistaan loukkauksista, kun nyt kerrankin areena on minun ja saan sanoa lopullisen sanani. Tätäkin olen halunnut vältellä. Muistelmiin ei saisi tulla jälkipeluun ja oikeassa olemisen myöhäistä kiivailua. Mutta voihan annatella vähän siihen suuntaan, jolloin lukija saa täydentää rivien välit ja tehdä omat päätelmänsä. Muistelmat voisivatkin parhaimmillaan olla simultaania keskustelua eri ihmisten kanssa. Taas on kysymys valinnoista ja tunteiden hallinnasta. Pysyikö pää kyllin kylmänä?
Kuluneella viikolla täällä harrastettiin konkreettista muistelua. Saimme vieraaksi johtaja Bäckmanin, jonka syntyjuuret juontavat Ylivakerin taloon. Kokoonnuimme meille, kohotimme muistomaljat – ja sitten Tauno johdatteli meitä ystävänsä Erkin eli Tapion kanssa tutuille reiteille kohti moisiota. Näillä main serkukset temmelsivät seitsemisen vuosikymmentä sitten ja keksivät jos mitä kepposia. Hauska niitä oli kuunnella.
Miten tuli mieleeni mainio saksalainen tv-sarja Heimat. Se osa missä kotikylästään Amerikkaan lähtenyt ja siellä vaurastunut herrasmies palaa juurilleen, kuljeskelee pienessä kylässä ja muistelee menneitä. Jotakin samaa nostalgista levollisuutta oli tässäkin vierailussa, joka varmaankaan ei jää viimeiseksi. Aiemmin olemme kyläilleet Bäckmaneilla Porvooossa jo Elinan kanssa 80-luvulla ja nyttemmin uudelleen. Olemmekin perustaneet Kallioistenselän soutajien ryhmän, johon myös Taunon sisar Alisa ja Erkin puoliso Ulpu kuuluvat. Katsotaan mitä vielä keksimme.
Mutta ensin Helsinkiin ja rohkeasti kirjaa julkistamaan, tuli mitä tuli. Tänään jo serkkuni soitti varoituksen, että pääsit taas kerran lööppiin. Näinkö mylly alkaa taas pyöriä. Ihanista ex-vaimoistani kai eniten iloa tai surua irti kiskotaan, vaikka olen töistänikin yrittänyt kertoa. Saanpa ainakin päätepisteen eli väliaseman tälle elämän taipaleelle, joka toivon mukaan vielä jatkuu ja tuottaa uusiakin aiheita.
5.8. 2023