Hämeenkyröönkin he ehtivät 1990-luvun loppuvuosina. Presidentin ohjelmassa oli tutustuminen Kyrelin pienteollisuuslaitokseen, missä jännitettiin kamalasti vierailua, vaikka ei olisi ollut syytä. Mara tunnettiin kovin leppoisana kansanmiehenä. Mutta Mikkosen Jorma komensi henkilöstöpäällikkönä joukkojaan naama punaisena. Varmaankin kaikki meni oikein hyvin.
Jorma oli kova demari, mutta silti erittäin tyytyväinen presidentin toimintaan. Kaikki demarit eivät olleet. Ahtisaari ei koskaan taipunut puolueensa linjoille, vaan piti oman päänsä. Tampereella kohautti, kun hän ensi töikseen nimitti Kaarina Suonion Hämeen läänin maaherraksi ohi ilmiselvän ennakkosuosikin. Sittemmin Suonio jatkoi Tampere-talon johtajana. Hän jakoi mielipiteitä, mutta nautti puoluesiskon Tarja Halosen tavoin ainakin taiteilijaväen suosiota.
Sillä aikaa kun presidentti kierteli Kyrelissä, minä sain tehtäväkseni esitellä Eeva Ahtisaarelle Sillanpään kohteita ja maisemia. Ajelimme keskeisillä paikoilla ja poikkesimme ainakin Töllinmäkeen. Rouva Ahtisaari vaikutti ihan oikeasti kiinnostuneelta näkemästän, teki kysymyksiä ja taivasteli töllin pienuutta ja vaatimattomuutta. Tuntui siltä, että hän jopa tunsi Sillanpään tuotantoa. Omia tutkimuksiaan hän oli tehnyt Kotiseutuliitossa museoalalta, sekin altisti häntä tälle kierrokselle. Myllykolussakin kaiketi kävimme, ja museoiden oppaat oli hätistelty pitämään ovia auki.
Toisin kävi kerran, kun Arvo Pentti toi Urho Kekkosen äkkipäätä tutustumaan Töllinmäkeen. Asiasta sai tiedon vain Kansalaisopiston rehtori, eikä hän kertonut siitä muille. Hänellä oli omia virkakiireitä, joten hän ehti paikalle vasta tasan sovittuna aikana. Hän näki jo kaukaa mustan auton kiiltelemässä museon edustalla. Presidentti, adjutantti ja Pentti seisoskelivat pihalla, museon ovi oli kiinni. ”Kerran näinkin päin”, Kekkonen totesi rehtorille, joka kuumissaan kirehti pihaan. Näin ei varmaan missään muualla toimittaisikaan kuin Hämeenkyrössä.
Eeva Ahtisaari kertoili myös Hilda Käkikoskesta, josta hän oli tehnyt gradunsa ja tutkinut kai laajemminkin poliittisen naisliikkeen varhaisia juuria. Hänellä oli hauskan idealistinen tapa puhua, jotenkin pilaantumaton ja kokonaan vailla yleistynyttä kyynisyyttä. Muistelen mielihyvin Sillanpää-kierrostamme syksyisessä maisemassa, joka ei näyttäytynyt parhaimmillaan. Joulun lähetessä linnaan tipahti kutsu, ja sinne Katrin kanssa arvokkaasti astelimme.
Martti Ahtisaarelle oli kehittynyt amerikkalainen diplomaattimuisti, sillä hän tunnisti aina minut missä joukoissa pikaisesti kohtasimmekaan ja muisti tehdä asiaan kuuluvan vakiokysymyksen ”Mitäs sinne Hämeenkyröön nyt kuuluu?”. Joviaali herra, aivan mutkaton ja mukava, mutta varmasti arvonsa tunteva. Maakuntakierroksen jälkeen kului kymmenen vuotta, kunnes Martti Ahtisaari luontevasti liittyi Sillanpään rinnalle Nobel-palkittujen joukkoon.
Kun vähän selailin kertauksena Katri Merikallion ja Tapani Ruokasen paksua kirjaa Matkalla (2011) Ahtisaaren elämänvaiheista, silmään sattui hänen sopeutumattomuutensa kotimaan poliittiseen todellisuuteen. Siinä on hyvä kuvaus Ahtisaaren puheesta SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa juuri presidentinvaalikampanjan tiimellyksessä 1993. Ehdokas lukee ystävältään saamaansa kirjettä, jossa ehdotetaan raikastavia ja kansanvaltaisuutta lisääviä uudistuksia puoluekoneistoon. Vaikutus puolueväkeen on tyrmäävä. Tunnelma on kuin hautajaisissa. Joku ay-aktiivi tokaisi: ”Seuraavaksi se varmaan kusee puolueen lippuun”.
Tänään nuo silloiset ehdotukset tuntuvat täysin luonnollisilta ja laajasti hyväksytyiltä. Silloin oma puoluväki piti ehdokastaan miltei petturina. Tulee ja vaatii jotain läpinäkyvää hullutusta meidän vanhaan hyvään kabinettimeininkiin! Ihmeen kaupalla puolueen rivit saatiin kootuksi ja hankala ehdokas työnnetyksi viime metreillä ohi Elisabeth Rehnin. Mutta ei Ahtisaarta koskaan puolueessaan omana miehenä pidetty, eikä hänelle sitten jatkokautta myönnettykään. Tarja Halosen kiirehti vauhdilla ja kovalla tahdolla edelle. Se oli selvä sukupuolitaisto, Ahtisaari määritteli myöhemmin.
Mutta aivan kuten a-studiossa eilen todettiin: jos hän olisi saanut vielä toisen kauden presidenttinä, Nobel-palkinto olisi kenties jäänyt saamatta. Joten parempi näin.
17.10.2023