Mikä on farssin tekniikka? Usein puhutaan ajoituksesta, mutta tarvitaan muutakin. Hirveä vauhti on valttia, mutta onko se välttämättömyys? Voihan farssissa olla sisältöäkin. Sehän voi jopa paljastaa kipeitä tulehduksia yhteiskunnastamme.

Näitä tulin miettineeksi, kun katselin Tampereen Komediateatterin ensi-iltaa, Michael Cooneyn railakasra farssia Ilmasta rahaa Panu Raipian ohjaamana. Siitä kesäteatterikausi taas alkaa. Komediateatterin avaukset ovat kuin Tampereen teatterikauden kevätjuhlia, ensi-iltoihin kerääntyvät ”kaikki”. Ilokseni saan edelleen kutsun, kun olen yhden menestysnäytelmän teatterille kirjoittanut. Ehkä uutta odotellaan?

Tämä Cooneyn farssi on sikäli poikkeuksellineni, että siihen on piilotettu pikkuisen asiaakin. Pääjehu, jota näyttelee Eppu Salminen todella pontevasti, keinottelee Kelalta tukirahoja erilaisin huijauksin. Hänen monitasoiset salailuyrityksensä käynnistävät hillittömän väärinkäsitysmylläkän, jonka vauhdissa pääasia tahtoo välillä hukkua. Mutta loppuun päästään silti äkillisessä rehellisyyden puuskassa.

Näytelmä on esitetty äskettäin Helsingin Kaupunginteatterissa ja viimeksi täällä Tampereen Komediassa vuonna 2004. Silloiset näyttelijät Pekka Autiovuori, Marjukka Halttunen, Heikki Nousiainen ja Eija Nousiainen olivat nyt katsomossa in corpore.  Ilmeisesti tämä juttu on edelleen ajattomasti pureva tukihuijausten paljastushurjastelu.

Eräs piirre pistää silmään. Aivan kuten Kyösti Niemelä tänään Hesarissa muistuttaa George Orwellin sanoin: farssit tekevät harvoin myönnytyksiä jättämällä pois seksuaaliset viittaukset. Yleensä näemme housujen putoilevan ja sängyn alta löytyy rakastajia, uskaliaista sanaleikeistä puhumattakaan. Tässä Cooneyn yhteiskuntakriittisessä mellakassa tällaiset loistavat miltei poissaolollaan aivan kuten Hesarissa arvioidussa P.G. Wodehousen teoksessa Psmith ratkaisee. Cooney nostaa nyt ydinmehun kiivaasta toiminnasta eikä alapäähuumorista. Hänen tämänkertainen farssinsa on enimmältä seksistä puhdas kuin vasta pesty sherrylasi jatkaakseni Orwellin/Niemelän kielikuvaa. Silti naurut raikuvat.

Joskus vain tulee mieleen, voisiko toimintafarssin silti rytmittää joillakin suvantokohdilla vai täytyykö täyden höyryn olla päällä koko ajan. Panu Raipia painaa kaasua alusta loppuun, ja hyvin näyttelijät pysyvät Salmisen johdolla kyydissä mukana. Suurin yllätys minulle oli Janne Katajan muhkean moni-ilmeinen suoritus. Hän harjoitteli osaa jo Helsingin Kaupunginteatterissa ja pääsee nyt täysillä loistamaan. Miehen pukeutuminen naiseksi on tosin farssien ikivanha traditio aina rintamakiertueista ja Piukoista paikoista alkaen.

Hauska oli huomata myös, että Hämeenkyrön kasvatti Maija Siljander on vaivihkaa varttunut salskeaksi näyttelijäksi, kun muistan hänet pikkulikasta alkaen. Tom Lindholm säilytti nyt kuminaamansa arvokkaasti peruslukemilla hautausurakoitsijan roolin edellyttämällä tavalla. Hurja on Heidi Kiviharjun viimeinen ilmaantuminen katolta näyttämölle. Kaikki pitävät kutinsa tässä villissä, mutta kurinalaisessa menossa. Kyllä viihdyimme.

Seuraavaksi vähän painokkaampi jysäys: kolmas Tuntematon Pyynikillä odottaa lähtömerkkiä uuteen rynnäkköön. Sitä ennen heleää helluntaita kaikille.

8.6.2025