Täsmälleen tänään tulee kuluneeksi 50 vuotta mahtihäistämme Elina Ylivakerin kanssa. Silloin juhannuspäivä oli 22.6. – sehän aina heittelee. Nytkin olisi hienoa, jos juhannus olisi oikealla paikallaan, juhlaa jatkuisi vielä kaksi tai kolmekin päivää.

Vuosi 1975 oli muutenkin merkittävä. Monien perinteiden puolivuosisataisjuhlia on tänä vuonna saatu viettää yhtenään. ETY-kokouksen muistot vyöryvät kohta vastaamme. Uskottiin sopimusperäiseen ikirauhaan. Jokin kollektiivinen energian purkaus tapahtui tuona vuonna. Kulttuuri kukoisti monella tasolla.

Täällä Hämeenkyrössä nähtiin häittemme lisäksi näytelmäni Töllinmäen tohtorin ensi-ilta ja perustettiin F. E. Sillanpään Seura. Nämä olivat uudenlaisen paikallisen kulttuurityön lähtölaukauksia. Kiivaimman taistolaiskauden jälkeen palattiin laajemminkin kansallisille linjoille. Oli taas muotia olla perinteisesti suomalainen, juuria etsittiin kovasti.

Häitämmekin vietettiin korostuneen perinteisesti. Kirkosta tulimme Heikkis-Kallen hevoskyydillä häätaloon Ala-Vakerin avaralle pihamaalle. Ronkan Yrjö soitti viulua kiesien perätuhdolla. Oltiin kuin kotimaisessa elokuvassa. Pitkiin pöytiin kerääntyi toistasataa häävierasta. Kuultiin ohjelmaa, Molle veti Nummisuutarin Eskon häämonologin, Erkki Mäkinen runonsa ja Vesa Karonen hilpeän puheensa. Nautittiin emäntäväen tarjoilusta ja olihan sahtia ainakin sen sata litraa. Vieraita tuli myös Helsingistä ja Lahden kansainvälisestä kirjailijakokouksesta, muutamat unkarilaiset saivat tutustua suomalaisiin kansanjuhliin. Oli helteinen sinitaivainen päivä, Pekka Tarkka johdatti iskujoukon Vanajan rantaan uimaan. Kun suviyön himmetessä keltainen täysikuu nousi taivaalle, Matti Salo parahti: ”Tää on jo vähän liikaa…” Seuraavana päivänä häät jatkuivat näytelmän ensi-illan jälkeen.

Muistan näinä päivinä heltyen silloista juhannusmorsianta Elinaa. Hän oli hyvin harvinainen nainen, kaunis, viisas ja syvällinen. Hän muutti monta kertaa elämänsä suuntaa aina vakaumustaan tarkistaen. Teologian opiskelijasta sukeutui kansainvälinen valokuvamalli, sittten perheenäiti ja lopulta varatuomari ja kotikuntansa oikeusavustaja. Hän pohti syvästi ratkaisujaan ja toteutti ne rohkeasti.

Elämäntoverina hän oli paras mahdollinen, joustava ja rakastava puoliso, samalla korkeatasoinen intellektuelli. Murheekseni en osannut suhtautua häneen hänen arvonsa mukaisella tavalla. Nyt tietäisin enemmän, mutta se on myöhäistä. Kirjoitin hänestä kirjan, jonka olisin voinut tehdä syvemmin ja kypsemmin. Paljon jäi hänen persoonallisuudestaan kertomatta. Vaikka kirjaa arvosteltiin liian paljastavaksi, intiimein kerrostuma jäi sittenkin meidän väliseksemme.

Kunpa saisin ne onnelliset ajat takaisin, muuton maalle, kolmen lapsen syntymät ja monet riehakkaat hulluttelut. Elina näytteli Töllinmäen tohtorissa naispääosaa. Näin maalaistalon tytär palasi New Yorkin mallivuosien jälkeen kotikonnuilleen. Hän oli monien ulottuvuuksien nainen, perimmältään tinkimätön totuuden etsijä. Hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa lähimmilleen ja yhteiskunnalle. Hän kuoli kohtuuttoman varhain 45-vuotiaana, juuri kun hän oli päässyt astumaan varsinaiseen elämäntyöhönsä. Nyt hoitomenetelmien kehityttyä hänen rintasyöpänsä olisi arvatenkin voitu jo hoitaa.

Vein nyt sunnuntaiaamuna kotipihasta juhannusruusuja hänen haudalleen ja vietin hetkiä hiljaisissa mietteissä. Päällimmäisinä mielessä kiitollisuus ja kunnioitus.

22.6.2025