Yltiösosiaalinen kevätkausi huipentui lentävään loppurynnistykseen.

Viime sunnuntaina ajoin Helsinkiin tavoitteena tavata pohjoisen säveltäjämestari Risto Vähäsarja meillä. Tarjosin lounaan hänelle ja seuralaiselleen Helille. Kävimme Isa Asp -oopperan libreton ja kuoro-osuudet kunnolla läpi. Ooppera esitetään heinäkuussa Vaalassa. Hyödyllinen, osin melskeinen istunto auttoi hahmottamaan taas paremmin tulevan ohjausytyön.

Maanantaina Suomalainen Klubi tarjosi meille tasavuosia täyttäneile täyteläisen illallisen. Pitkät pöydät täynnä arvokkaita harmaapäitä herroja. Vierustoverini puheli kirjankustannusalan näkymistä, toisella puolen golfmestari kertoi laivanrakennuksen saloista. Jumpparyhmämme Grand Old Man, hovioikeauden laamanni Elias Iirola piti kiitospuheen. Maittava ja informatiivinen ilta.

Tiistaina huomasin istuvani Kappelissa nautimassa valkoista ja vihreää  parsaa Catarina Doepelin kanssa. Muistelimme työaikojamme MTV:ssä, tosin eri aikoia, Catarina Hanskin ja Paavelan sihteerinä ja minä teatteripäällikkönä. Enemmänkin muistelimme edesmennyttä Juha Vakkuria, Catarinan puolisoa. Ahkera reissaaja ja kirjantekijä oli hän, myös draamaa syntyi telkkariin ja teatteriin. Juhan kanssa istuimme usean kerran Kappelin toisessa päässä päivittämässä töitämme ja matkailimmekin muutaman kerran tv-alan festivaaleilla.

Kappelista kuljin Kirraan eli vanhaan Kirurgiseen sairaalaan, en leikattavaksi vaan keskusteluun sairaalan tulevaisuudesta. Mitä kunnianarvoiselle sairaalalle tapahtuu, kun HUS luopuu siitä ja heittää vapaille markkinoille? Luentosali tuli tupaten täyteen kiinnostuneita etelähelsinkiläisiä. Sairaalan ex-kirurgit esittelivät komeaa yli satavuotista laitosta ja sen vaihtoehtoja. Parhaalta vaikutti ajatus, että rakennukseen tulisi sairaanhoidon museo sekä alan tiede- ja kongressikeskus. Kysymys on vain: mistä rahat? On toivottava menestystä Pro Kirra -liikkeelle mahtirakennuksen pelastamiseksi.

Keskiviikkona jälleen Klubilla, nyt jumppalounaalla. Kauden päättäjäisestä tuli pirteä kevätjuhla. Tuirea, meitä tuikeasti piinannutta jumppauttajaa, kiitettiin lauluin, runoin, puhein ja lahjoin. Luokatoverini Jyki Malmio vetäisi serenadin Koskenniemen sanoin. Vaikka naisia ei ole jäseniksi huolittu, herrat osoittivat vanhan ajan gentlemanniutta niin hartaasti, että Tuire varmasti herkistyi. Yritämme pitää kuntoa yllä nyt pitkän kesänkin mittaan.

Iltapäivällä kohtasin Lasipalatsin kahvilassa Helena Ruuskan, joka valmistelee uutta elämäkertaa Maria Jotunista. Kulttuurineuvos Tuula oli haastanut meidät Vesan kanssa yhteen muistelemaan Helenalle, mitä kirjallisuuden laitoksella aikanaan keskusteltiin Jotunista ja varsinkin hänen avioliitostaan V. Tarkiaisen kanssa. Muistelu rönsyili valkoviinin vauhdittamana lähes kolmituntiseksi; varmaankin Helena sai ainakin jonkin alaviitteen lisää kirjaansa.

Torstai oli suuri ikkunanpesupäivä, Seniorihoivan yritteliäs tyttö oli apuna, mutta ikkunoiden merkilliset lukitukset tuottivat ongelmia. Jokainen vähän erilainen vanhasa talossa. Vaatii huomattavaa insinööritaitoa laatia niin monimutkaisia ikkunanpokia, että osa jäikin avaamatta.

Illalla Mika Waltari -seuran kevätpippalot pitkästä aikaa Villa Kivessä. (Miksei nimi ole edelleen Linnunlaulu, nyt Suomen ainoa puinen kivitalo.) Juhla viritettiin Tulenkantajien ja 1920-luvun henkeen, monet naiset olivat sen mukaan lennokkaasti pukeutuneet. Valan, Kailaan ym. runoja kuultiin tietysti ja Leena Laakson laatimaa kiperää tietokilpailua sain tuomaroida. Juha Salon bändi ”Neljä päivänlaskua” viihdytti, muhkeana solistina Harri Saksala. Intouduin tanssimaan Eeva entisen päätoimittajan Ulla Leskisen (95) ja nuoremman Josephinen kanssa iloisen vetreästi. Olikin peräti hauskat iltamat.

Tuoksuvana toukokuun iltayönä kävelin hiljakseen Töölönlahden kukkivaa rantaa ja mietin, että hullumminkin voisi elämä kulkea.

Perjantaina oli määrä siivoilla ja järjestellä paikkoja. Vielä mitä. Kulttuurimanageri  Tuula kutsui nyt lounaalle meksikoiseen ravointolaan ja sen jälkeen elokuviin. Tutustuin samalla Rosebudin kirjakaupan uusiin tiloihin Kluuvin korttelissa. Pyörryttävä määrä kirjoja hienosti järjestettynä. Pieniä hankintoja tein. Iski kyltymätön lukuhalu.

Katsoimme sitten Kino-Palatsissa elokuvan Écrire la vie, missä Ranskan lukiolaiset keskustelevat Annie Ernaux’n teoksista. Yllättävän yksityiskohtaisesti ja kypsästi puhuttiin mm. raiskauksesta, suostumisesta ja abortista. Olivat tietysti valio-oppilaita, mutta osoittivat ainakin kuinka korkealla tasolla kirjallinen kulttuuri on Ranskassa. Kirja todella merkitsee nuorille! Olisipa näin Suomessakin. Tuulalla oli tasoeroon hyvä selitys: meillä on liian vähän tunteja kirjallisuudelle, kun on opiskeltava monia kieliä ym. Ranskassa tätä hajontaa ei ole

Lauantaina jatkoimme aiheen käsittelyä Ainon kanssa, kun ajelimme kohti Kyröä. Hänkin oli nähnyt elokuvan ja vaikuttunut. Eilen sitä katseli neljä ihmistä lisäksemme. Ei mikään kassamagneetti.

On kuulkaas aika raskasta seurustella ja juoda viiniä viikon jokaisena päivänä. Puhelimessa sojotti iloinen uutinen: Isa Asp -oopperamme ”Runon lintu ja liekki”  Vaalassa on saanut 5000 euron apurahan Pohjois-Pohanmaan Kulttuurirahastosta, hienoa! Asiaa vaikutti osaltaan uskoisin Tuulan antama vankka asiantuntijalausunto, hänkin Pohjanmaan tyttäriä vaikka SYK:ssa opetustyötään hoitelee.

Kevät oli ryöpsähtänyt viikossa huimasti eteenpäin. On jo täysilehtinen kesä! Hoitamaton puutarha ryöstäytyy vapaasti valloilleen. Taidan pitää sen kanssa stressittömän kesantokauden. Kun illalla saunalla katselin tuoreesti vihreytyneiden koivujen lomitse järvelle, ihmettelin kuinka kaunis voi maailma olla.

24.5.2026