Tänään olisi juhannus, ellei sitä olisi vietetty jo viime lauantaina. Viileämpi päivä nyt on, sikäli muutos oli onnellinen. Joskus on ollut päinvastoin. Juhannus on liikkuva suure. Almanakka vain pysyy itsepäisesti entisellään. Toista nimipäivääkin voin viettää vasta tänään.
Olikin lähes täydellinen juhannus se aikaistettu, sääsuhteiltaan ja muutenkin. Kokko roihahti komeasti eikä kukaan tullut valittamaan saati letkulla sohottamaan, kuten joitakin vuosia sitten. Juhannusrauha on laskeutunut rannoillemme. Tuttuja, sukulaisia ja naapureita kävi parisenkymmentä. Kiva tunnelma, lämmin yö, makkaraa korventui ja sahtia riitti. Vaihdettiin ajatuksia, laulettiin ja tanssittiinkin.
Vapusta alkaen Luoja on suosinut merkittäviä tapahtumia. Mitä olemme tehneet oikein? Juuri nyt on vilpoisampaa, mutta viikonloppua kohti lämpenee, koska ylihuomenna odottaa Vanhan kirjallisuuden päivät, jolloin aina on perinteen mukaan hellettä. Kirjanikin siellä julkistetaan – tai ainakin signeeraan sitä SKS:n osastolla, niin on kerrottu. Tulkaa ihmeessä tapaaman!
Joten suven kohokohdilla ei ole loppua. Tosin talo tyhjeni, työt vetivät tyttäret stadiin, nyt olen täällä taas ypöyksin. Hyvää aikaa lueskella ja mietiskellä, kirjoitellakin. Tänään olisi Myllykolun Teatterin kokous, mutta jäävään itseni kotiin, koska tulevaisuuden suunnittelu voi koskea omiakin aikeitani. Parkkipaikan ilmoitustaulu saadaan kuntoon, mikä on jo suuri asia. Kymmeniä vuosia sitä kunnalle muistuttelin, nyt vasta asia etenee, kun itse siihen tartumme.
Sananen kirjoista. Viimeksi sain loppuun Ken Follettin kerrassaan mahtavan Vuosisata-trilogian, yhteensä parituhatta sivua (Kun suuret sortuvat ym). Muistan politiikan toimittajan Unto Hämäläisen suositelleen sitä joskus, ja vasta pitkällä viipeellä rohkenin siihen terttua enkä ollut päästä irti. Ihmeellisen taidokkaast Follett punoo koko 1900-luvun historian muutaman perheen vaihtuviin vaiheisiin. Näyttämöt vaihtuvat Engannin kaivoskylästä Lontooseen, Berliiniin, Ranskan rannikolle, Espanjaan, Pietariin, Moskovaan, Bostoniin, Washingtoniin ja ties minne. Aina kertoja kuljettaa henkilönsä ovelasti poliittisten tapahtumien kriittisiin tulehduspesäkkeisiin, Venäjän vallankumouksesta Berliinin muurin sortumiseen. Niin natsien kuin kommmunistien hirmuteot kuvataan kaihtelemattomasti, raskaimmin akselilla Berliini-Moskova. Amerikan rotusorto ja ihmisoikeustaistelu on rinnalla toisena johtoteemana.
Mika Waltarilla on historiateoksissaan sama tekniikka: hänkin kuljettaa päähenkilöitään aina taitavasti vallankäytön ytimeen, suurten mullistusten näköalapaikoille. Minusta Follettin fresko on myöhempien aikojen ”Sota ja rauha”, vielä suurisuuntaisempi kuin Tolstoin eepos. Yhtä vaikea on molemmissa pysyä ajoittain perheiden ja niiden jäsenten suhteista kärryillä. Molemmat maailmansodat käydään musertavin pääkohdin läpi. Follett käyttää kieltämättä tehokkaasti jännityskirjallisuudelle ominaisia iskuja, mutta pysyy aina historiallisten tosiasioiden tuntumassa. Jännittävää luettavaa hitto soikoon! (Enimmän osan kyllä kuuntelin Jukka Pitkäsen erinomaisesti lukemana.)
Nyt olen sirtymässä aikaisemmalle vuosisadalle. Sain tyttäreltäni Janne Palkiston viehättävän ja oppineen teoksen Bernhard Crusellin elämästä. Janne on ensin tehnyt väitöskirjan ja sen pohjalta tämän populaarimman elämäkerran (S&S), mutta tämähän on yhtä tutkimuksellisesti perusteltu lähdeviitteineen kuin väitöskirjakin. Kerronta vain ottaa hauskoja vapauksia ja kuvittelee välillä päähenkilön edesottamuksia, mutta silloinkin kiepauksilla on vankka dokumenttipohjansa. Klarinetin soitosta opin valtavasti, suukappaleista, ruokolehdykästä, läpästä, huulten asennoista ja vaikka mistä. Taustalla tässäkin vaihtuvat näyttämöt Uudestakaupungista Euroopan musiikillisiin metropoleihin ja ruhtinassaleihin. Ihailtavan tarkkaa ja elävää työtä! Jatkan lukemista.
24.6.2026