Säteilevä aamu. Pulahdin pieieen lampeen, virkistyin ja mietin päivän ohjelmaa. Illalla se viimein  pamahtaa käyntiin tämä railakas ja tunnelmallinen kyläooppera runoilija Isa Aspista.

Eilinen kenraali sujui harmillisenkin hyvin, ei jäänyt paljon mitään korjattavaa. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Eiköhän samalla ponnella selvitä ensi-illastakin. Mutta liikaa ei saa tuudittautua.

Jo nyt voin sanoa, että nämä kaksi tulista harjoitusviikkoa ovat olleet minulle eksoottinen ja unohtumaton elämys. En koskaan uskonut ohjaavani oopperaa jossakin kaukana pohjolan kolkassa. Näin elämä heittelee. Paljon uusia tuttavuuksia ja näkymiä suomalaisuuteen on kertynyt. Vähän samanlainen kokemus kuin varuspalvelus Pohjan prikaatissa Hiukkavaarassa muinoin 60 vuotta sitten. Silloin helsinkiläispoika pantiin uudenlaiseen testiin ja sissiluutnantti hänestä aikaa myöten tehtiin. Ihan entisenä en nytkään täältä palaa.

Ensimmäiset yleisön kommentit ovat tietysti positiiivisia, kuka nyt heti tulisi haukkumaan. Mutta jotain vilpitöntä iloa olen repliikeissä kuulevinani. Eihän tällainen kyläoooppera kivinavetassa ole kenellekään ihan jokapäivinen kokemus. Moni venyy kykyjensä ylärajoille. Yli 30 laulaa kuorossa, seitsemisen solistia lavalla ja kolme soittajaa bämdissä: sello, trumpetti ja huilu. Säveltäjä heiluu kapelimestarina. Puvut, valot ja kulissit kohdillaan.

Ja sitten on vielä Välilän talonväen suurenmoinen isännyys ja emännyyss sekä Suutarinkylän Maaseutuyhdityksen järjestelyt ja herkulliset kestitykset! Katsotaan nyt kuinka tästä illasta selvitään. Sitten on vielä neljä loppuun myytyä näytöstä, ja sateetkin uhkailevat – nyt vielä autereinen helle.

Kiitän mielessäni kaikkia inostuneita taitajia, joiden kanssa olen saanut täällä Vaalassa toimia. Elämykset asettuvat vasta vähitellen tajunnan tasoille. Nyt vielä keskitytään ja jännitetäään. Kyllä se siitä.

17.7.2026