Kohtasin kuvataiteen opettajan Annukka Raipalan kirkolla kahvila Kinuskissa. Hänellä oli minulle arvokas anti, muhkea kirja: ”Elämää ja ihmisiä Raipalan ristillä”. Pitkäaikainen työ kertoo Raipalan mahtitalon historian Hämeenkyrössä jonnekin 1960-luvulle saakka. Kerrassaan mainio kirja!

Kannessa on Raipalan väkeä ryhmittyneenä asetelmaan pihamaalla vuonna 1903, vielä ennen sotia ja suuria mullistuksia. Talonväki seisoo, keskellä isäntä Jalmari hoikkana poikana ja pulleampi emäntä Fiina. Alustalaisia ja työväkeä istuu nöyrästi maassa. Ryhmäkuva jatkuu takakanteen.

Käännän sinne ja silmäni iskeytyvät tutun näköiseen tyyppiin.  Siinä hän nyt on, Rajalan Ville, reipas isoisäni kolmissakymmenissä, ikään kuin muissa miettessä (keskellä). Rajala oli Raipalan torppa, ja torpan poika kuului tietysti talon työväkeen.

Katson tarkkaan kuvaa. Totiset miehet eivät poseeraa, heitä näyttää vaivaavan istuminen tässä kuvattavana kesken työpäivän. Juho Wilhelm Rajala tuntuu katsovan jonnekin muualle. Tulkitsen hänen sisäiset mietteensä: – Enpä tässä kylässä enää kauvoja vanhene…

Kolmen vuoden kuluttua hän vietti suuria häitään etumiehenä Tuokkolan pihalla. Miltei suoraan häistä hän muutti morsiamensa Mäkelän Suoman kanssa Helsinkiin ratsupoliisiksi. Raipala oli pitäjän suurin talo ja Tuokkolan akatemian-talo toinen valtapiste. Suoma oli ompelijatar, hänelä oli vuokralla soma ompelumökkinsä Kurjenmäen laidassa.

Uskon että hyvin menestyvää yrittäjää harmitti ja pelottikin lähteä Helsinkiin tutuista oloista, sukulaisten ja asiakaitten luota. Mutta minkäs teit, kun Ville oli saanut idean päähänsä. Suurlakon jälkeen olot muuttuivat levottomiksi, Helsinkiin tarvittiin lisää järjestysvaltaa.

Sille tielle pariskunta jäi. Suoma synnytti neljä lasta ja kuoli keuhkokuumeeseen 1924. Ville jatkoi uranousua presidentin linnaan, missä  toimi vartiokaartin päällikkönä Ståhlbergin, Relanderin, Svinhufvudin ja Kallion aikoina. Olen pohjustanut hänen vaiheitaan kolmessakin Rantalan Villestä kertovassa romaanissa. Se on ikävästi jäänyt kesken, eiköhän vielä pidä tempaista kaari loppuun.

Raipalan talo antoi Villelle kova pohjan ja itseluottamuksen. Talon isäntä Jalmari Raipala oli vaikuttava persoona, hän oli mukana jokseenkin kaikessa mitä Hämeenkyrössä ja maakunnassa tapahtui. Hänen suhteensa toiseen merkkimieheen F. E. Sillanpäähän on tarina sinänsä. Annukka kertoo isoisästään, hänen esivanhemmistaan ja komeasti varttuneesta sukukunnastaan luotettavasti ja maltillisesti. Kirja on rikkaasti kuvitettu, hauska on tavata kuvissa näitä myöhempien aikojen tuttuja pikkutyttöinä ja poikina.

Siellä Seurahuoneella, missä Annukka kertoi kirjastaan, oli tänä aamuna myös myöhempien aikojan isäntä Markku Raipala ja hänen serkkunsa Pirkko Pitko, jonka mies Matti kehaisi naineensa Raipalan sukuun. Oli Tuokkolankin vanhin tytär Leena paikalla ja tupa täpötäysi muita paikallishostoriasta kiinostuneita kuulijoita. Veikkaan että minunkin on vielä näihin vaiheisiin ja henkilöihin palattava ennen kuin aika loppuu.

8.8.2026