Aloitin Kiven päivän jo aattona. Ohjelmasta tuli täyteläinen.
SKS:n salissa julkistettiin Aleksis Kiven palkinnon saaja. Osuimme Pekka Huhtaniemen kanssa paikalle, harvalukuinen yleisö. Ja kuka saikaan arvostetun palkinnon: entinen tähtioppilaani Anja Snellman, silloinen Kauranen! Ansaitut onittelut Anjalle!
Hän kirjoitti 70-luvulla Kotimaisen kirjallisuuden laitoksella seminaarissani niin loistokkaita esseitä, että arvosteluasteikko loppui. Olen sen jälkeen seurannut uraansa, mutta viime aikoina jäänyt aukkoja. Luin kyllä raastavan terapiatilityksen Kirjeitä sotapäällikölle (2024), avasi silmiä ajankohtaiseen kriisiin. Anja onkin ollut iskevä aikalaiskirjailija, siepannut aiheet lähilennosta. Laaja tuotanto näyttää, mitä on tapahtunut, mitä tuntoja ja aatteita liikkunut Sonja O:sta alkaen.
Anjan puheenvuoro omasta urastaan oli ansiokas ja avomielinen, sekä piikikäs että itsekriittinen, varmaan se vielä jossain julkaistaan. Vilma Jää lauloi kauniisti, kantele säesti, oli kuin olisi palattu Ison Aleksin aikaan.
Lampsin Kappeliin, misä vaivattomasti voi jatkaa 1800-luvun tunnelmointia. Nautimme myöhäisen lounaan kulttuurineuvos Tuulan kanssa, kertasimme viime aikojen juoruja ja taidetapauksia. Julkkareista ja Turun messuista kerroin, Tuula kirjoista ja teattereista ja operustyöstä. Odottaa Rosa Liksomia vieraaksi kouluunsa. Kumpikin odotamme Käräjien tulkintaa TTT:ssa.
Jatkoin kierrosta Sofiankadulle Bryggeriin, missä nautittiin olutta Kiven kunniaksi ja Olviretki Schleussingenissä -näytelmän kohottavissa tunnelmissa. A. Kiven seura järjestäjänä sekä olviretkeläisten yhdistys, Sakari Katajamäki veti lankoja. Hauska kohdata tällainenkin perinnetapahtuma. Nurmijärvellä pantu nimikko-olut oli todella hyvää, hulautin kaksi pulloa ja ostin kolmanen mukaani. Tunnelma pakottoman iloinen.
Tässä olisi jo kylliksi Aleksin muistoksi, mutta aamulla lehteä (ei sanaakaan Kivestä tai palkinnosta) lukiessani äkkäsin tutustumislenkin Lapinlahden vanhassa mielisairaalassa, missä esitellään myös Kiven potilashuone. Enköhän senkin voisi vielä kietaista kova päivän jatkoksi.
Yöllä kun uni ei tullut kuuntelin taas pätkän Seitsemää veljestä Antti Pääkkösen lukemana. Lyömätöntä proosaa, ei voi muuta sanoa. Paras suomalainen romaani julkaistiin puolitoistasataa vuotta sitten eikä kukaan ole vieläkään sitä ylittänyt. Julkaiseminenkin jäi kesken, mutta onpa tullut sittemmin lisää painoksia. Kirjailijan tie vei Laponlahteen, minne kohta kuljen kovan onnen miestä muistamaan.
Vielä kirjaelämys, joka liittyy sekin tavallaan Kiveen: nappasin tuolta Välkesalmen divarin ikkunasta Teemu Keskisarjan Elämäni eduskunnassa. Riemukasta luettavaa! Absurdin hauskaa tilitystä erään kansanedustajan kokemuksista, joilla on lajempaakin todistusvoimaa. Tästä viimein näemme, mitä ”ne siellä oikein tekevät”, kuten Kimmo V. sanoi. Teemu mittelee häikäilemättä kanssakulkijoitaan ja heittelee suvereenisti muistumia historiasta ja sitaatteja Kiveltä ja muilta. Hittejä syntyy ja reipasta rähinää. Odotan mielenkiinnolla alkavaa vaalitaistoa, jonka tiimellyksestä Teemu uhkaa äänivyöryllä ponnahtaa opetusministeriksi. Ei mahdotonta, kun puolueensakin on nousukiidossa.
10.10.2026