Maakuntamatkailua marraspimeillä

Äsken katselin taas Jälkihikeä ja ihmettelin, miksi tämäkin valopilkku telkkarissa pitää sammuttaa. Virkeitä asiantuntevia keskusteluja siellä on käyty urheilusta. Bubi Wallenius. Juha Kanerva, Kaj Kunnas ja muut valottavat taustoja ja tuovat mukaan pitkän linjan tietämuystään. Aamuohjelmia on muutenkin ihan turhaan myllätty Ylellä. Paljonko näidenkin lopettaminen tuo säästöjä?

Tosin oli tämän aamun ryhmän toimesta turhaa käydä taas tanskalaisen jalkapallovalmentajan kimppuun – juuri kun Suomi teki kotikentällä 7 maalia, monet niistä hienoja. Olkoon vastustaja niinkin heppoinen kuin San Marino, kuitenkin osoitettiin osaamista.  Onko valmentajan vaihto aina pelastus? Monella on jo ikävä Rive Kanervaa.

Kävin Hämeenkyrön kirjastossa puhumassa kirjastani Sinuhen synty. Kummallista että tuttu paikka ja tuttu yleisö jaksavat silti jännittää. Täysi yleisö tuli vieläkin kuuntelulle. Unohdin jopa esittää power pointiani, kun puhe valtasi mielen. Pääosa asiasta tuli toivottavasti silti selväksi. Esittivät monia hyviä kysymyksiä.

Samalla reissulla sopi aloittaa ensi kesän näytelmän Myllykolun Eemelin lukuharjoitukset. Se on Myllykolun kantanäytelmä, esitettiin ensi kerran 1972 museorakennuksen edessä ja on esitetty sen jälkeen ainakin viisi kertaa vähän eri versioina. Kirjoitin nyt uuden sovituksen, joka tuntui luontuvan luettavaksi kaikkine lyöntivirheineen. Näyttelijätarjokkaiden määrä ja laatu ilahduttivat. Tehdään lopulliset valinnat ensi vuoden puolella.

Kun kirjoitin aikoinani Tampereen Työväen Teatterin kolmiosaisen historian, olihan käytävä myös juhlavuoden ohjelmaan liittyvässä Veikko Sinisalo -muistelmaillassa. Veikosta tuli niinä aikoina hyvä ystävä ja tukimies, joka kovasti kannusti eri pyrintöjäni. Nyt kun Veikkoa joukolla muisteltiin, huomasin tämän piirteen korostuvan monien kohdalla. Aina Veikolla oli aikaa ja halua auttaa ja tukea nuorempiaan.

Hän kävi usein Myllykolun ensi-illoissa ja myös Sarkia-näyttämöllä Kiikssa, jonne sinnekin tein muutaman näytelmän. Kun Sillanpään Hurskaaseen kurjuuteen pohjautuva näytelmäni tuli 1988 Tampereen Teatteriin, Veikko suorastaan suositteli yhtä näyttelijää ja seurasi kovasti hankkeen etenemistä. Ei ollut hänen vikansa, että juttu ei onnistunut parhaalla tavalla. Myöhemin kirjoitin sen uusiksi ja ohjasin itse Myllykoluun, Matti Viironen ja Turkka Mastomäki päärooleissa. Silloin vasta 2002 sain  näkemykseni kunnolla esiin.

Tältkin pohjalta kuuntelin kiinnostuneena, mitä Veikosta nyt haluttiin muistaa. Kellariteatterin tilaisuudessa prof. Pirkko Koski antoi taustaa Veikon kehitykselle, nykyinen kansanedustaja Antti Rinne kertoi keikkamatkojen autonkuljettajana Veikon jutuista ja maailmankuvasta, Tinze Weckström ja Ahti Jokinen muisteivat häntä työtoverina ja Iiro Kajas valaisi varsinkin Kainuun Sanan ja Sävelen perustajaa ja voimahahmoa. Parhaiten Sinisalo tunnutaankin muistettavan omien iltojansa tulkitsijana ja lausunnan kehittäjänä.

Kirsi-Kaisa Sinisalo oli puheenjohtajana valinnut isänsä tallenteista koskettavia kohtauksia, joista paras oli edelleen pätkä Lahtista Tuntemattomasta. Muitakin kirjailijoita Veikko tulkitsi Kiannosta Kiveen ja Turtiaiseen. Hänen esittämänsä Toivolan Juhan teloitus Hurskaassa kurjuudessa on yksi vaikuttavimipia. Väkevä ja monipuolinen taiteilija oli Veikko Sinisalo, hänen kaltaisiaan persoonallisuuksia ei juuri enää kasva.

Oli hauska verestää muistoja myös vanhassa uusitussa Kellariteatterissa. jonka tunnelmasta jotain on säilynyt. Hauska oli tavata myös Raija Sinisalo lämpiössä, leskiä olemme molemmat. Tampereen teatteripiireissä on oma sisälämpöinen kodikkuutensa, siellä todella halutaan muistaa myös menneitä. Teatterihistoria elää, Salmelaisen nimeen perustett Eino-klubi sitä osaltaan vahvistaa. En ole koskaa kohdannut samanlaista henkeä Helsingissä. Olisiko Tampere sittenkin Suomen teatterikaupunki, jollaiseksi se taannoin oikein nimettiinkin.

Ja nyt taas Helsinkiin, jossa ainakin Waltari-seura illalla kooontuu ja Anneli Kantoa kuunnellaan. Hyvä kun voin liikkua eri ilmastoissa, ei tämä marraskuuna pimeyskään tunnu missän (paitsi ajaessa), päinvastoin kuuraiset maisemat Kyrössä viihdyttivät ja näkymä yläkerran työhuoneen ikkunasta rauhoitti. Jospa palaan sinne kohta tosimielessä.

16.11.2026